<IMG SRC="/swf/noflash.gif" usemap="#noflash" BORDER=0>
Etusivu: KirjastoPaniikkia radioaalloilla
Hallitus huumetehtailijana

Etelä-Afrikan hallitus värväsi 1990-luvun alussa kemistejä valmistamaan huumeita ”joukkojenhallintaan”. Määrä ei ollut vaatimaton - tonni. Tämä tieto oli osaltaan luomassa idean ”Pimeän pyövelille”.

Rotusortohallinnon viimeisinä vuosina Etelä-Afrikan valkoinen hallitus yritti lähes epätoivoisesti löytää keinoja väkijoukkojen manipulointiin ja hallintaan. Biologisen ja kemiallisen sodankäynnin tutkimusyksikön, salaisen ”Delta G” -osaston päällikölle annetiin tehtäväväksi ekstaasipulverin valmistaminen.

Tutkijoiden mukaan aine ei soveltunut hallituksen kaavailemaan tarkoitukseen, koska se ei aiheuttanut toimintakyvyttömyyttä, mutta sen tuottamista edellytettiin siitä huolimatta. Ainetta valmistettiin lopulta käskyn mukaisesti ja sitä toimitettiin hallituksen turvallisuusviranomaisille vuoden 1992 aikana.

Huume-erän käytöstä hallituksen toimesta ei ole tietoja, mutta myöhemmin selvisi että ainakin osa siitä päätyi armeijan erikoisjoukkojen komentajan kautta pimeille katumarkkinoille sekä mahdollisesti poliisin ja armeijan henkilöstön käyttöön.
© Copyright Ilkka Remes 2001, produced by Frantic Media.