Poistettuja kohtauksia

Tarina elää koko kirjoitusvaiheen ajan - tekstiä syntyy ja karsiutuu. ”Nimessä ja veressä” -teosta kirjoittaessani laajempia poistoja tai muutoksia juoneen tuli vähän, mutta pieniä kohtaustason karsintoja runsaammin.

Alla on muutamia esimerkkejä poistoista. Osa niistä on tehty alkuvaiheessa, joten teksti on hiomatonta. Näytteet paljastavat juonen käänteitä, joten ne kannattaa lukea vasta kirjan lukemisen jälkeen.

Eräässä vaiheessa näytti siltä, että Tomi Stenlundin safari-firman nettisivuilla olisi tiettyä poliisitutkinnan kannalta kiinnostavaa merkitystä, joten niistä oli tarkempia esimerkkejä.

Palaverin jälkeen Johanna meni työhuoneeseensa ja avasi Tomi Stenlundin safarifirman nettisivut. Hän oli varannut itselleen Stenlundin ja Erjan yhteydenpitoon liittyvien varmistusten tekemisen.
     Omistaja itse poseerasi kuvassa moottorikelkan päällä. Johanna pani merkille sivuston kielivalikoiman: englanti ja saksa. Hän kirjoitti muistilistaansa: tarkistuta Jaaralla Erjan saksankielen taito.
     Hän klikkasi auki ensimmäisen osion:

Hirvenmetsästys (vain metsästyskautena)

Hirvenmetsästys tapahtuu paikallisen metsästysseuran mukana ajo-, koira- ja/tai väijyntämetsästyksenä. Hintaan sisältyy: Oppaat, koirat, eväät, ateria päivän päätteeksi, metsästyluvat, aseen kohdistaminen, metsästyksen selostus (englanti/saksa). Majoitus erillisen hinnaston mukaan.
Mukaan tarvitaan oma ase, patruunat, metsästysvaatetus, punainen hattu- ja liivi.

Palvelukielet: Suomi, englanti (saksa)
Hinta: 185 euroa / henkilö / vuorokausi. Lisäksi hirvenkaatomaksu 50 euroa. Mahdollisuus ostaa lihaa 18 euroa/kg (paistit). Ison hirven talja 100 euroa ja vasan 60 euroa. Sarvipiikit: alle 4-piikkiä 34 euroa ja yli 4-piikkinen 50 euroa/piikki.

Tarvitaan metsästyskortti, hirvenammuntakoe ja aseenkantolupa. Osallistujien on ilmoitettava henkilötietonsa, metsästyskortin kopio ja tiedot mukana olevista aseista 30 vrk ennen metsästyksen alkua.

Aseenkantolupa kaikilla osallistujilla ei ole välttämättömyys, henkilökohtaisen valvojan opastuksella metsästyksen makuun pääsee ilman aiempaa kokemustakin.

     Johanna rypisti otsaansa viimeiselle kappaleelle joka oli tarkoituksella muotoiltu hämärästi, mutta nyt ei ollut aikaa puuttua pikkuasioihin. Hän avasi toisen osion:

Jätkän savotta (melkein) Päätalon maisemissa

Aluksi puetaan aidot vanhan ajan kamppeet. Sitten jätkät siirtyvät jalkapatikassa tai hiihtäen savottapaikalle. Kokeneet kympit eli työnjohtajat ohjaavat työtä palstalla: puita leimataan, nälkäviulu eli pokasaha soi, paperipöllit kaatuvat. Ne parkataan kuorimaraudalla. Työn lomassa nautitaan tulilla nokipannukahvit ja savuläskiä ilman salaatteja. Hikisen urakan päätteeksi otetaan mölliryypyt. Jokainen sahaa lopuksi oman muistokiekkonsa, johon poltetaan savotan leima. Lisäpalveluina on saatavissa työhevonen, iltaohjelmaa, savottakuksa tai savottanäytös…

     Johanna ei ymmärtänyt, kuka maksaisi 245 euroa moisesta rääkistä. Mutta nähtävästi moni maksoi – ainakin firman nettisivut oli teetetty ammattifirmassa.

* * *

Alkuvaiheessa kaavailin, että epäilyt Launo Kohostakin kohtaan viritettäisiin jo rinnan Tomiin kohdistuvien epäilyjen kanssa ensimmäisessä osassa. Kun Lean surman jälkeen Johanna seuraa lumeen jääneitä jalkineiden jälkiä, hän käy varmuuden vuoksi myös Launon luona:

Alastomien koivujen oksille oli kerääntynyt lunta. Niiden takana seisovan Launon talon ikkunassa paloi valo, joka siivilöityi punaisten verhojen läpi.
     ”Odota tässä”, Johanna sanoi Kekkoselle ja nousi autosta. He olivat pysähtyneet tien viereen kahden sadan metrin päähän talosta.
     Johanna mietti mistä Vuorio oli jo ehtinyt kuulla Lean murhasta. Hän harppoi eteenpäin sytyttämättä taskulamppua. Sade oli heikentynyt. Johannalle aiemmin tullut hiki oli jäähtynyt ja nyt häntä paleli.
     Hän kääntyi Launon pihaan, jossa seisoi tämän maasto-Lada. Sen päällä oli hiukan tuoretta lunta, mutta isompi kerros oli täydytty puhdistaa vastikään pois. Tuulilasi näytti siltä, kuin sisälämpö olisi kirkastanut sen. Johanna koitti kädellään konepeltiä, mutta se ei tuntunut lämpimältä. Minkä verran Nivalla pitäisi ajaa, että konepelti lämpenisi, hän aprikoi.
     Johanna katsoi pihalla risteileviä jalkineiden jälkiä, joiden pinnalla oli hiukan tuoretta lunta. Niiden joukossa tuskin näkyisi Rotan kengänkuviota. Rotta ei olisi niin hölmö, ettei huomioisi lumeen jääneitä jälkiään. Paitsi jos sattui olemaan juovuksissa tai huume- tai lääketokkurassa.
     Johanna huomasi ettei näkisi talon ikkunoista sisään niiden korkeuden ja verhojen takia. Hän nousi portaat ovelle ja koputti hennosti.
     Kun sisältä ei muutamaan sekuntiin vastattu, hän koitti ovea ja avasi sen. Aikailematta hän jatkoi kylmän eteisen ohi väliovelle, koputti siihen ja veti auki saman tien. Sisään astuessaan hän vaistomaisesti varoi aiemmin näkemäänsä likaämpäriä. Hänen katseensa osui mustiin ja kuluneisiin nilkkapituisiin talvikenkiin, joiden kärkien ympärillä oli lunta.
     ”Mitä helvettiä...” olohuoneen ovelle ilmestynyt Launo sanoi. Miehellä oli koukerokuvioidut liukaspintaisen näköiset pitkät alushousut ja flanellipaita. Pyöreät kasvot olivat punakat, mutta oli vaikea sanoa johtuiko väri vastikään lopetetusta liikunnasta vai alkoholista vai viinasta, jonka haju leijui vahvana.
     ”Ajoitko äsken autolla?” Johanna kysyi.
     ”Miksi sinä tänne tunget? Ala laputtaa!”
     Launon silmät olivat vetiset ja lasittuneet eivätkä heijastaneet olemuksen kiihtyneisyyttä. Hän ei vaikuttanut humaltuneelta eteisessä viinanhajusta huolimatta.
     ”Tulit äsken ulkoa”, Johanna sanoi rauhallisesti. ”Missä sinä olit?”
     ”Helvettiäkö se sinulle kuuluu?” Launon luonnoton katse tuijotti Johannaa.
     Johanna mietti kuumeisesti tilannetta. Hän ei jaksanut uskoa, että Rotta olisi Launo. Tämä vaikutti siltä kuin olisi popsinut muutakin kuin asperiinia, mutta psyyken lääkkeiden käyttäminen ei vielä tehnyt kenestäkään rikollista, muuten neljännesmiljoona suomalaista olisi rikollisen kirjoissa.
     Johanna yritti laukaista tilanteen hymyilemällä vilpittömästi. ”Joku keskustassa väitti nähneensä sinun hyppäävän juovuspäissään auton rattiin.”
     Launo rähähti ivallisesti. ”Joku seuroista lähtenyt lessu on jauhanut paskaa. Meikäläinen ei ole ollut koko iltana keskustassa.”
     ”Olit kuitenkin ulkona.” Johanna viittasi seinän viereen lumisiin kengänkärkiin.
     ”Joku hiippaili pihalla. Kävin katsomassa kuka siellä lymyili.”
     ”Kuka se oli?”
     ”En tiedä. En saanut kiinni. Mutta sano niille käräyttäjille, että antavat olla minun rauhassa.”
     Johanna mietti ottaisiko puheeksi Lea Alavoudin ja katsoisi kuinka Launo reagoi, mutta luopui ajatuksesta. Lääkkeiden ja alkoholin vaikutuksen alaisen ihmisen reaktiosta ei voinut päätellä mitään.
     ”Selvä. Minä poistun nyt. Hyvää yötä.”
     ”Yötä”, Launo murahti.

* * *

Tein muutamien päähenkilöiden taustoista itselleni merkintöjä tähän tapaan:

CV, Saara Vuorio:
-Ryhmänohjaaja rippileireillä, Pudasjärven Rauhanyhdistys, kesät 1992-1993
-Opettaja ja leirityöntekijä rippileireillä, Pudasjärven Rauhanyhdistys, kesä 1994
-Tutorina teologisen tiedekunnan fukseille, syksy 1995
-Teologiharjoittelija, Piikkiön seurakunta, 1.5.-31.8.1996: jumalanpalvelusten ja muiden seurakunnan tilaisuuksien suunnittelu ja toimittaminen
-Valtionhallinnon harjoittelija, eksegetiikan laitos, 15.10.-31.12. 1996: luentotiedotteen toimittaminen, bibliografioiden kokoaminen, tieteellisen teoksen muokkaaminen julkaisukuntoiseksi jne.
-Utrechtin yliopisto; jatko-opiskelija, 1997-1999
-Bar Ilanin yliopisto; vieraileva jatko-opiskelija, 1998
-University of Notre Dame; vieraileva jatko-opiskelija ja luennoitsija, 1999
-Oxford University, vieraileva jatko-opiskelija ja luennoitsija, 2000
-Jerusalemin yliopisto, vieraileva jatko-opiskelija ja luennoitsija 2001

Kielet: Heprea, aramea, kopti, latina, kreikka, englanti, saksa, ruotsi, suomi.

Hahmottelin myös Saarasta haastattelun Yliopisto-lehteen:

”Oma hengellinen taustani ja raamattunäkemykseni oli fundamentalistinen opiskeluaikoihin saakka”, Saara kertoo. ”Olin kasvanut lapsesta saakka ajatukseen Raamatun täydellisestä erehtymättömyydestä kaikkia yksityiskohtia myöten. Jokainen raamatusta löytynyt virhe olisi romahduttanut sen arvovaltaa.”
     Historiallisen raamatuntutkimuksen opiskelu aiheutti Saarassa kriisin, joka muutti hänen näkemyksensä Raamatusta. Eikä hän ollut ollut yksin kriisissään – monet hänen opiskelutovereistaan olivat olleet yhtä lailla vaikeuksissa. Heille oli ollut vaikea hyväksyä, että Raamatusta voitiin tehdä havaintoja, jotka eivät suoraan sopineet perinteiseen kirkolliseen dogmatiikkaan.
     ”Osa opiskelutovereistani torjui historiallis-kriittisen raamatuntutkimuksen vääräoppisena hölynpölynä, osa sulki sen olemassaolon pois kokonaan, osa jopa menetti uskonsa. Mutta suurin osa teki samoin kuin minä: tutustuin rauhassa uusiin asioihin, keskustelin pitkään ystävieni, itseni ja Jumalan kanssa, ja kasvoin vähitellen nivomaan uskoni uudeksi kokonaisuudeksi.”
     ”Kasvoin näkemään historiallis-kriittisen eksegetiikan työvälineenä, jonka näkökulma Raamattuun jäi kuitenkin liian suppeaksi. Sen rinnalla oli nähtävä Raamattu myös Jumalan sanana.”
     Saara kokee tasapainolavansa edelleenkin uskonnollisen ja tieteellisen näkemyksen rajalla, mutta hän pitää sitä vain etuna.
     ”Silmät on pidettävä auki joka suuntaan”, hän sanoo.

* * *

Karri tapasi iltapäivälehden toimittajan, mutta tapaaminen tiivistyi ja karsiutui lopulta pois epäolennaisena:

He istuutuivat takapenkille. Valokuvaaja jäi tien viereen tupakoimaan.
     ”Ensin muutama perustieto”, toimittaja sanoi avatessaan muistiinpanolehtiönsä. Hän kysyi Saaran iän, ammatin ja muutamia muita kysymyksiä. Sen jälkeen Karri kertoi lyhyesti mitä oli tapahtunut, kunnes pääsi tärkeimpään asiaan: ”Suomen valtio ei maksa lunnaita. Jos ja kun vaimoni henki voidaan rahalla pelastaa, hankin rahat itse. Myyn kaiken mahdollisen ja lainaan niin paljon kuin saan. Se ei kuitenkaan riitä, joten toivon ihmisten auttavan meitä. Tässä on keräystilin numero.”
     Karri oli epäillyt, että noin suora puhe olisi vaikeaa, mutta se oli helppoa. Hän ei tuntenut häveliäisyyttä sen kummemin kuin uhmaakaan, vain kiitollisuutta siitä, jos saisi viestinsä mahdollisimman monen suomalaisen tietoon. Hän ojensi toimittajalle paperilapun, johon oli valmiiksi kirjoittanut tilinumeron.
     ”Kauanko tästä ajaa huvilallenne?” toimittaja kysyi.
     ”Kymmenkunta minuuttia.”
     ”Meillä on vielä sen verran aikaa. Otetaan kuvat siellä. Anna myös joku Saaraa esittävä kuva. Mielellään sellainen, jossa hän on Lähi-idässä.”
     Karri nyökkäsi epäröiden. Hänestä tuntui että ihmiset olisivat avokätisempiä, jos kuvissa ei näkyisi iso huvila vaan jotain vaatimattomampaa.

* * *

Eräässä vaiheessa Karri matkusti Utrechtista Cornelian luota Antti Korven luo Brysseliin, kunnes muutin juonta siten että Karri lähtee suoraan Lähi-itään.

Antti seisoi Brysselin Gare du Midin asemalla ja katsoi liukuprtaiden juurellla Amsterdamin Thalys-junalta virtaavia matkustajia.
     Hän oli ollut yhteydessä Helsinkiin Supoon. Iltapäivän mittaan oli tehty selvityksiä ja todettu, että frankfurtilaisen liikelentoyhtiön kone oli tuonut diplomaattivieraita Israelin Suomen suurlähetystölle torstai-iltana.
     Antti poimi katseellaan matkustajien joukosta, miehen jonka arveli Karri Vuorioksi. #VAATETUS Suomalainen tunnisti toisen suomalaisen syystä tai toisesta. Anttia kymmenkunta vuotta nuorempi Vuorio oli väsyneen näköinen mies, leuassaan parransänki ja silmälasien takana uupunut, utelias katse. Mutta kädenpuristus oli vankka. Mies oli pujottanut olkalaukkunsa hihnan päänsä yli kuin posteljooni ja piti kädessään lentolaukkua.
     He lähtivät kävelemään ulos asemalta myymälöiden ohi.
     ”Lähden Ammaniin aamulla”, Vuorio sanoi. ”Ette voi estää sitä.”
     ”En ole tässä jutussa estämässä asioiden hoitoa vaan edistämässä sitä.
     En tuhlaa aikaani sen perustelemiseen, miksi sinun ei kannattaisi lähteä.”
     He jatkoivat automaattiovista aseman eteen, jonne Antti oli jättänyt auton, paikalliseen tapaan laittomasti puolittain jalankulkuväylälle. Ilta oli pimentynyt kosteana ja lämpimänä. Arabeja ja kerjäläisiä parveili aseman liepeillä.
     ”Emme voi mennä työpaikalleni, sinne ei saa tulla ulkopuolisia”, Antti sanoi. ”Mennään siis kotiini. Voit olla meillä myös yötä, jos haluat.”
     ”Kiitos.”
     Antti avasi auton ovet. ”Kerro israelilaisen käynnistä kaiken minkä suinkin muistat”, hän sanoi käynnistäessään vanhan korimallin S-Mersun.
     Vastaus oli pitkä ja seikkaperäinen. Vuoriolle näytti tuottavan selviä vaikeuksia pitää äänensä neutraalina hänen kertoessaan Saaran selittämättömästä 46.000 euron rahanostosta.
     Karrin lopetettua Antti kertoi Kaplanin tulosta Suomeen torstaina Frankfurtista.
     ”Eli hän on ehtinyt hyvin Pudasjärvelle perjantaiksi”, Karri sanoi.
#DIALOGIA MATKALLA, SIIRRETTY POIS
     Antti osti lähellä kotiaan sijaitsevasta kiinalaisesta ravintolasta annokset mukaansa ja pysäköi talonsa eteen kadunvarteen heikkotehoisen katulampun alle. He menivät portista ja nousivat kivettyä polkua pitkin kohti vanhaa taloa, joka sijaitsi jyrkässä, isojen lehtikuusten ja pyökkien kattamassa rinteessä.
     ”Tänne mennään melkein samanlaista polkua kuin meidänkin taloon, mutta ympäristö on vain hiukan erilainen”, Vuorio sanoi. ”Ja talokin näyttää olevan sata vuotta vanhempi.”
Vuorio kertoi korpihuvilastaan, kunnes tontin takaa vyöryvä junan meteli peitti hänen äänensä.
     Antti oli korjauttanut jyrkkälaipioisesta liuskekivikatosta kolme kohtaa. Hän oli myös harmittavasti joutunut repimään seinästä irti murattia voidakseen korjata rappausta. Muratti olisi pitänyt poistaa kokonaan, mutta se olisi pilannut talon tunnelman.