Ilkka Remes : Kirjasto

Etusivu: Kirjasto: Paniikkia radioaalloilla

	Paniikkia radioaalloilla: Orson Welles ja maailmojen sota Marsilaiset hyökkäävät maahan radiokuunnelmassa vuonna 1938 ja amerikkalaiset joutuvat paniikkiin. Entä jos suorien tv-lähetysten ja internetin aikakaudella tapahtuisi vastaavaa? Ruttokellojen idea syntyi osittain Orson Wellesin kuunnelman esitystä seuranneista tapahtumista. Lokakuun 30. päivän iltana vuonna 1938 noin miljoona amerikkalaista pelästyi aidoksi tilanteeksi luulemaansa kuunnelmaa. Kaikkiaan ohjelmalla oli noin kuusi miljoonaa kuuntelijaa. Kuunnelman aiheena oli marsilaisten hyökkäys maahan. Tilanne tarjosi sosiaalipsykologeille myöhemmin hyvän mahdollisuuden tutkia ihmisten paniikkireaktioita ja huhujen leviämistä. Lehdet kertoivat viikkokausia tapahtuman jälkeen tarinoita kauhun ja paniikin valtaan joutuneiden ihmisten tekemisistä. Cantrilin, Gaudetin ja Hertzogin vuonna 1940 Social Psychology -teoksessa julkaistussa tutkimuksessa siteerattiin muutamia 135:stä tutkimusta varten haastatellusta amerikkalaisesta: "Tiesin, että jotain kammottavaa oli tapahtumassa, mutta en tiennyt mitä se oli ja pelkäsin kuollakseni" (kotirouva New Jerseystä) "Se sai totisesti perheeni polvilleen. Jumala tietää, kuinka rukoilimme Häntä sinä sunnuntaina." (maanviljelijä keskilännestä) "Olin hirveän peloissani. Aloin pakata ja pidin lapsia kädestä. Olin juuri lähdössä, kun Orson Welles sanoi: 'Folks, I hope we ain't alarmed you. This is just a play!'" (huoltoasematyöntekijä Newarkista) Vähemmän koulutetut ihmiset käyttäytyivät jyrkemmin kuin pidemmälle koulutetut. Tutkijat kysyivät miksi tämä lähetys pelästytti ihmisiä, vaikka monet muut muut taidokkaasti tehdyt ohjelmat eivät. Ohjelmasta oli tehty realistisen ja autenttisen oloinen eli sen muoto täytti kuulijoiden uskottavalle radiolähetykselle asettamat kriteerit. Suuri osa kuuntelijoista, erityisesti alempiin tulo- ja koulutusluokkiin kuuluvat, olivat tottuneet luottamaan uutisvälineenä radioon enemmän kuin lehtiin. Lähes kaikki tutkimusta varten haastatelluista mainitsivat radiota kohtaan tuntemansa luottamuksen. Radiota käytettiin nimenomaan silloin, kun oli kriisitilanteessa kerrottava suurelle ihmisjoukolla kiireellisesti jotakin. Kun tapahtumat olivat monimutkaisia ja kaukana ihmisten arkielämän kokemuksista, ihmiset luottivat asiantuntijoiden sanaan. Tätä kuunnelmassa käytettiin hyväksi; siinä haastateltiin nimeltä mainiten "professoreita" ja "tutkijoita" eri yliopistoista, myöhemmin myös puolustusvoimien "korkeita upseereita". Kuulijat jaettiin tutkimuksessa neljään ryhmään: 1. Ne, jotka tarkistivat lähetyksen sisäisen uskottavuuden. Nämä ihmiset tunnistivat ohjelman muodoltaan fiktiiviseksi, vaikka aluksi olivatkin pelästyneet. 2. Ne, jotka vertasivat lähetystä muuhun informaatioon ja huomasivat sen olevan kuunnelman. Ohjelmatiedoista voitiin havaita kyseiseltä kanavalta tulevan kuunnelman. Tosin osa ihmisistä luuli, että kuunnelma oli keskeytetty tämän "ylimääräisen uutislähetyksen" vuoksi. 3. Ne, jotka yrittivät tarkistaa ohjelman aitouden muista lähteistä, mutta syystä tai toisesta epäonnistuivat. "Katsoin ikkunasta. kaikki näytti olevan ennallaan, joten ajattelin että se ei ole ehtinyt vielä tälle alueelle", "Kadulla ei näkynyt yhtään autoa. Ajattelin, että liikenne on tukkeutunut kauempana, kun ihmiset pakenivat." 4. Ne, jotka eivät tehneet mitään aitouiden tarkistamiseksi. Jotkut olivat niin peloissaan, että tarkistaminen ei edes juolahtanut heidän mieleensä. Monet kuulijat yrittivät tarkistaa lähetyksen aitouden, mutta heidän jo omaksumansa väärä usko oli niin voimakas, että negatiivisetkin tarkistustulokset rationalisoitiin lähetyksen aitoutta tukeviksi. Esimerkiksi kuuluttajan sanottua jotakin epäuskottavaa hänen arveltiin "hätäännyksissään käyttäneen vääriä sanoja". Lähetyksen uskomiseen vaikutti suuresti se, että yksilöä kohdannut ärsyke oli niin uusi ja ennenkokematon, että mitään mallia toiminnalle ei ollut - ihmisillä ei ollut kykyä itse arvioida tapahtumien merkitystä ja vaikutusta. Oli siis nopea tarve tiedoille ja arvioinnille, joita tarjosivat toimittajat, tutkijat ja viranomaiset. Tilanteen teki lisäksi otolliseksi ihmisten kokema epävarmuus; lama oli tuolloin jatkunut jo lähes 10 vuotta, työttömiä oli paljon ja tulevaisuus kaikin puolin epävarma. Ne kuuntelijat, jotka uskoivat lähetyksen todeksi, käyttäytyivät hyvin äärimmäisillä tavoilla - ajoivat autoa vaarallisen lujaa, rukoilivat, itkivät, pakenivat. Syy oli selvä: kuten kaikissa paniikkitilanteissa, yksilö uskoi, että hänen hyvinvointinsa, turvallisuutensa, terveytensä tai koko elämänsä oli vaakalaudalla, että häneen kohdistui vakava, todellinen uhka. Paniikki syntyy, kun jokin yleisesti hyväksytty, vaalittu arvo on uhattuna eikä uhan eliminoivaa voimaa ole näköpiirissä. Kuunnelman tapauksessa tällainen uhka oli mitä konkreettisin. Kaikissa tapahtuman jälkeen julkaistuissa tutkimuksissa todettiin radion suunnaton voima tiedon välittäjänä ja suurten ihmismassojen lietsojana. Radion voima - ihmiset eivät edes nähneet mitään pelottavaa, ohjelma lähetettiin kuunnelman ohjelmapaikalla, mitään lähetykstä tukevaa tietoa ei ollut saatavilla muista uutisvälineistä, vähänkin valveutunut ihminen tunnisti ohjelman muodoltaa fiktioksi, ohjelmassa liioiteltiin ja tapahtumat etenivät epäuskottavan nopeasti. Entä jos nyt, suorien tv-lähetysten ja internetin aikakudella, tapahtuisi vastaavaa - ja tekijän motiivit olisivat rikolliset? Tätä teemaa käsitellään Ruttokelloissa. Mediassa esiintyy jatkuvasti tahallisia tai tahattomia virheitä ja varsinkin kylmän sodan aikana myös systemaattista väärinkäyttöä. Näistä asioista kerron tarkemmin disinformaatiota koskevassa artikkelissa.