 Etusivu: Kirjasto: Suhteellisen vaarallista elämää | |||||
| |||||
|
 Suhteellisen vaarallista elämää Suuri tavallisen näköinen umpikuorma-auto pysähtyi keskikaistalle Charing Cross Roadilla Lontoon West Endissä vajaan kymmenen metrin päässä minusta. Olin juuri astunut kirjakaupasta illan hämärään enkä kiinnittänyt ajoneuvoon sen kummempaa huomiota, kunnes auton takaseinä levähti kadulle ja sisältä alkoi parijonossa lappaa aseistettuja miehiä kuin meren mutaa. Miehet hajaantuivat juosten kadulle ja alkoivat häätää ihmisiä kauemmas määrätietoisin, aggressiivisin ottein. Samaan aikaan yläpuolelle ilmestyi helikopteri, kadulle poikittain pysäköitiin tyhjä kaksikerrosbussi ja poliisin miehistönkuljetusautoja näkyi äkkiä kaikissa lähikatujen risteyksissä. Myöhemmin selvisi, että kysymyksessä oli viidensadan poliisin voimin tehty isku huumekuninkaan vahvasti aseistettuun, teräslevyillä panssaroituun tukikohtaan. Samoihin aikoihin asuinseudultani etsittiin kahta koulumatkalla kadonnutta koulutyttöä, jotka onneksi löydettiin parin päivän kuluttua hengissä naapurikaupungista. Tuntematon mies oli siepannut heidät pakettiautolla ja vanginnut kotiinsa. Muistelin suomalaisen Poliisi-TV:n jaksoa, jossa vakavaääninen mies luetteli minuuttikaupalla varastettujen 299 markan arvoisten porakoneiden sarjanumeroita. Vakava väkivalta ja henkirikollisuus on Suomessa kasaantunut lähes yksinomaan pienen ryhmän eli alkoholin suurkuluttajien väliseksi neljän seinän sisällä esiintyväksi ongelmaksi. Päihtyneiden parista poistuttaessa henkirikollisuuteen törmää äärimmäisen harvoin, ja silloin tilastolliset totuudet hautautuvat räväkän uutisoinnin taake. Näkyvästi esillä oleva rikollisuus hämärtää ihmisten suhteellisuudentajua. Kun tv-sarjoissa, lehdissä, kirjoissa ja elokuvissa joudutaan roistojen ja murhamiesten uhriksi keskellä tutunoloista arkea, alkaa turvallisuudentunne murentua. Vaikka rikostilastoissa ei tapahtuisi merkittävää kasvua, lisääntyy kansalaisten turvattomuuden tunne. Tilastolliset todennäköisyydet unohtuvat näin tunnepitoisissa asioissa. Erilaiset turvatekniikan kauppiaat ja vakuutusyhtiöt lietsovat tätä kehitystä omista lähtökohdistaan. Autoissa vilkkuvat varashälyttimien punaiset ledit, esineet turvamerkitään ja suomalaisetkin kodit on yhä useammin linnoitettu amerikkalaistyylisesti turvalukoin, kalterein ja hälyttimin. Jopa maaseudulla on lähdetty tälle tielle, joka pahimmillaan luo enemmän turvattomuuden tunnetta kuin poistaa sitä. Suomeen ei kuitenkaan kannata hakea malleja rikollisuuden kasvun torjumiseen maista, joiden yhteiskunnallinen ja sosiaalinen rakenne on olennaisesti erilainen. Tehokkaimpia välineitä eivät ole murtohälyttimet ja kaasupistoolit vaan tasa-arvoinen koulujärjestelmä, maaseutuyhteiskunnasta periytyvä sosiaalinen kontrolli, jonka rippeet yhä itävät useimmissa lähiöissä, sekä hyvinvointivaltion turvaverkot, joiden vuoksi kaikki kansalaiset pyritään pitämään taloudellisen perusturvallisuuden ulottuvilla. Yksityisen suojautumisen lisääntyminen saattaa heijastaa ihmisten tarvetta löytää tuntemattomalle uhalle konkreettinen muoto, joka voidaan selkeällä ja kouriintuntuvalla tavalla "torjua". Yhteiskunnallisten muutosten, tekniikan kehityksen tai taloudellisen tilanteen luoma epävarmuus on yksilön omien vaikutusmahdollisuuksien ulottumattomissa. Pelon ja levottomuuden syynä on silloin helpompi pitää roistoja, jotka voi lukita elämästään ulkopuolelle varmuuslukkojen ja saranatappien taakse. Yhdessä rikollisuuden lajissa suomalaiset onnistuvat kuitenkin jostain syystä päihittämään lähes kansan kuin kansan. Juovuspäissään tai muuten vain uhoavat nuoret häiritsevät kadullakulkijoita Suomen kaupungeissa tavalla, joka on tuntematon niin Lontoossa, Münchenissä kuin Amsterdamissakin. (Teksti on julkaistu aiemmin Men's Health -lehdessä) |
|
|||
| |||||
| |
| |
| © Copyright Ilkka Remes 2001, produced by Frantic Media. | |
|