Ilkka Remes : Kirjasto

Etusivu: Kirjasto: Paniikkia radioaalloilla

	STASIN LONKEROT ULOTTUIVAT MYÖS SUOMEEN Operaatio Rosenholz Eräs kylmän sodan jälkeisen historian salaisimmista ja kummallisimmista operaatioista tapahtui marraskuussa 1989 Itä-Berliinissä DDR:n valtiojärjestelmän romahtaessa. Stasin virkailijat tuhosivat paniikinomaisesti asiakirjoja, yötä päivää, ja kun ylikuormitetut silppurit hajosivat, jatkettiin repimistä käsin. Ulkomaantiedustelu HVA:n palveluksessa ollut virkailija ryhtyi kuitenkin elämänsä suurimpaan uhkapeliin. Tuhoamisen sijasta hän myi Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA:lle kaikkein salaisimman aineiston, ulkomaantiedustelun henkilökortiston, joka sisälsi tietoja DDR:n vakoilijoista ja Stasin värväämistä länsimaiden kansalaisista – myös suomalaisista. Operaatio Rosenholziksi nimetyn hankkeen lopputuloksena CIA:lle päätynyt aineisto auttaa myös Suomen Suojelupoliisia maanpettureiden jäljittämisessä. Kiista koodeista Saksa kamppaili pitkään saadakseen Rosenholz-aineiston haltuunsa, mutta USA kieltäytyi luovuttamasta sitä ja käytti tietoja omiin tarkoituksiinsa. Saksan turvallisuuspalevlun BfV:n vastavakoiluosaston virkailijat saivat 1993 tutustua aineistoon välillisesti, mutta eivät saaneet käsiinsä alkuperäisiä asiakirjoja. Vuosikausien diplomaattisen kädenväännön jälkeen USA luovutti parin vuoden välein Rosenholz-aineistoa Saksaan. Oman lainsäädäntönsä vuoksi Yhdysvallat joutui pyytämään luovutukselle luvan niistä kolmansista maista – myös Suomesta – joiden kansalaisia tiedot koskevat. Suomen ulkoministeriössä lupapyyntö ja sitä koskevat asiakirjat julistettiin salaisiksi. Luovutuksesta päättivät ulkoministeri Erkki Tuomioja sekä pääministeri Paavo Lipponen ja presidentti Tarja Halonen. Suomi vaati luvan antamisen yhteydessä myös omille viranomaisilleen pääsyn aineistoon. Näin Suojelupoliisi pääsi jatkamaan Suomen oloissa ainutlaatuista operaatiota: jahtaamaan Stasille vakoilleita suomalaisia. Synkkä palapeli Jo aiempi Stasin arkistomateriaali oli osoittanut, että Stasilla oli suomalaisia värvättyjä. Rosenholz-aineisto ei kuitenkaan yksin riitä todistamaan epäiltyä syylliseksi vakoiluun tai maanpetokseen. Peitenimiä tai henkilön nimiä on verrattava muuhun Stasin arkistoaineistoon – ja sitä riittää. Osa asiakirjoista on koottu konkreettisesti palapelin tavoin, pala palalta, Stasi-virkailijoiden repimästä ja säkittämästä aineistosta. Dokumentit muodostavat mutkikkaan järjestelmän, jonka oli määrä suojata agenttien ja vapaaehtoisten ilmiantajien henkilöllisyys. Asiakirjoissa ei mainita henkilön nimeä, vaan arkiston muiden osien hakukorteissa mainittu arkistointinumero tai peitenimi. Arkiston hajuja Lichtenbergissä, Itäisessä Berliinissä, lähellä Magdalenenstrassen metroasemaa kohoaa kortteleittain valtavia kerrostalokolosseja, joissa työskenteli aikoinaan 30 000 Stasin virkamiestä. Heidän apunaan oli enimmillään 95 000 vapaaehtoista "avustajaa" (Mitarbeiter). Viraston seitit kulkivat limittäin – yksi Stasin suurimmista yksiköistä oli osasto, joka tarkkaili viraston omia agentteja ja ilmiantajia. Värvätessään avustajia kotimaassaan Stasi käytti usein uhkailua ja kiristystä. Monet ryhtyivät rangaistuksen pelossa ilmiantajiksi. Ulkomaalaisten keskuudessa uhkailua ei välttämättä tarvittu. Omasta halustaan – rahan tai ideolologisten syiden vuoksi – Stasin kätyreiksi ryhtyi myös suomalaisia, joista tuskin kukaan osasi kuvitella, että heidän arkistotietonsa paljastuisivat viranomaisille DDR:n valtiojärjestelmän romahdettua. Ja arkistotietoja Stasin jäljiltä riittää. Asiakirjoja on kaikkiaan 180 hyllykilometriä, valokuvia 360 000 kappaletta, negatiiveja 600 000, diakuvia 20 000, videofilmejä 4000, äänitteitä 100 000. Tietokonelevykkeitä on vähemmän, koska Stasin johto ei pitänyt tietokoneille tallentamista luotettavana ratkaisuna. Asiantuntijoiden vakuutteluista huolimatta 40 miljoonaa arkistokorttia hoidettiin käsin. Stasi yritti myös ennakkoluulottomasti kehittää uudentyyppisiä henkilötunnistukseen ja arkistointiin soveltuvia menetelmiä, mm. ”hajuarkiston”. Tutkinnan kohteena oleva henkilö istutettiin kuulustelussa tuolille, jonka päällä oli steriili suojakangas. Kangas suljettiin tiiviiseen puolen litran lasipurkkiin, joita on yhä arkistoituna. Supo agenttijahdissa Suojelupoliisi on jäljittänyt Stasin arkistoja apuna käyttäen useita suomalaisia, jotka toimivat vieraan vallan hyväksi. Heidän joukossaan on mm. kansanedustaja Pentti Tiusasen,Oulun yliopiston lehtori Jouko Jokisalo ja SAK:n tiedottaja Riitta Juntunen. He eivät kuitenkaan saaneet vakoilusyytteitä. Supon vastavakoiluosaston tulkinnan mukaan heidän vakoilu- tai tiedustelutyönsä oli rikollista, mutta teoista on kulunut liian pitkä aika syytteiden nostamiseen. Sen sijaan törkeä vakoilu ei rikoksena vanhene koskaan, ja tähän mm. suomalainen agentti XV 11/69 on syyllistynyt Stasin ulkomaantiedustelun hyväksi toimiessaan. Suomen viranomaisilla on edessään suuri haaste heidän pyrkiessään osoittamaan, kuka minkäkin koodinimen takaa löytyy – ellei sitten Stasin hajuarkistosta löydy lasipurkkia, jonka sisältö värähdyttää Supon tarkkavainuisen virkailijan nenää.