Ilkka Remes : Satama

Etusivu: Satama: Hermes

	Hermes Kirjailijan taustakommentit Lue katkelma >> Kaikki kirjat: Pyörre Pahan perimä Hermes 6/12 Kirottu koodi Pimeän pyöveli Nimessä ja veressä Musta Kobra Ikiyö Itäveri Piraatit Uhrilento Ruttokellot Pedon syleily Pääkallokehrääjä Karjalan lunnaat	Hermes 1. Paratiisi oli tummalla lasilla, ruostumattomalla teräksellä ja mustalla kivellä päällystetty valtava rakennus. Aarokin huomasi tuijottavansa sitä sydän pamppaillen, vaikka koko idea oli Nikon. “Mahtavatko ne ottaa meitä vakavasti”, Aaro mutisi. “Älä epäilekään. Raha puhuu - ja sitä kuunnellaan”, Niko vastasi ärtyneenä ja taputti povitaskuaan, haltioitunut katse rakennukseen nauliutuneena. Aaro ei ollut asiasta yhtä vakuuttunut. Ovesta meni juuri sisään pukuun ja solmioon sonnustautunut mies. He kaksi taas olivat pukeutuneet farkkuihin, t-paitaan ja lenkkitossuihin. Aarolla oli selässä reppu ja Niko roikotti Lidlin muovikassia, jossa olivat heidän eväänsä: bratwurstia ja urheilujuomaa. “Mennään jo”, Niko jatkoi ja kiiruhti malttamattomasti kohti pääovea. Pyhätön katolla pyöri kolmisakarainen, ympyränmuotoinen symboli. Kesäkuinen lämmin tuuli puhalsi etelästä, mutta aurinko oli mennyt pilveen. Aaron katse lipui Mercedeksissä, jotka oli pysäköity millintarkasti viistoihin ruutuihin. Mercedes-Benz Klughof oli yksi suurimmista Münchenin alueen piirimyyjistä. Aaro huomasi Nikon sumeasta, unelmoivasta ilmeestä tämän olevan lähes vaarallisessa olotilassa. Ja autokuume oli erityisen vaarallinen silloin, kun taskussa oli nippu riihikuivia violetteja viidensadan euron seteleitä. He olivat saaneet rahat Münchenin keskustassa sijaitsevasta kultaliikkeestä myytyään harkon, jonka olivat piilottaneet toukokuussa metsään Bergsteinin lähelle. Toinen harkko oli tallessa pankin kassaholvissa Helsingissä. Aaro oli suostunut pitkin hampain Nikon ehdotukseen: samalla kun kulta noudetaan Saksasta, ostetaan Mersu, joka myydään kovalla voitolla Suomessa. Sinänsä Nikon pyrkimys varallisuuden kasvattamiseen sai Aarolta kannatusta. Mutta keino arvelutti häntä, sillä hän ei tuntenut autoja. Niko sen sijaan tunsi, ja hän loukkaantui herkästi autotuntemuksensa pienestäkin kyseenalaistamisesta. Myymälän sisätilat olivat vielä vaikuttavammat kuin ulkopuoli. Aaron kiusaantuneisuus kasvoi. Kiillotettuun marmorilattiaan heijastui korkealta katosta pienten tähtimäisten kohdevalojen hohde. Autot oli aseteltu omille saarekkeilleen, siellä täällä oli upottavia sohvaryhmiä ja moderneja taideteoksia. Näky mykisti molemmat pojat. Taustalla soi vaimea klassinen musiikki. Niko hypisteli muovikassin kahvaa ja Aaro joutui muistuttamaan itseään, että he olivat asiakkaita -- maksavia asiakkaita. “Missähän täällä on käytettyjen puoli?” Niko kuiskasi. “Entschuldigung”, kolea naisääni sanoi heidän takaansa. Molemmat pojat käännähtivät ääntä kohti. Jättiläiskokoista Aalto-vaasia muistuttavan tiskin takana seisova vaaleahiuksinen, tavattoman ruskettunut ja huolella meikattu nainen katsoi heitä hymyttömästi. “Kann ich Ihnen helfen?” Aaro rykäisi ja käveli lähemmäs ryhtinsä repun alla suoristaen. “Missähän päin ovat käytetyt autot?” hän kysyi englanniksi. Nainen viittasi oikealle ja katsoi heitä pitkin nenänvarttaan. “Kiitos. Onkohan siellä vapaata henkilökuntaa?” Aaro jatkoi parhaalla brittienglannillaan. Nainen ei vastannut. Pojat kävelivät seuraavaan halliin, joka oli astetta askeettisempi, mutta siisti kuin leikkaussali. Autot seisoivat suorissa riveissä valkeaksi maalatulla betonilattialla. Iäkäs haalaripukuinen mies kiersi pölyhuisku kädessään autojen välissä. “Kauhean uusia nämäkin”, Niko sanoi. Tuulilaseissa olevat laput osoittivat tolkuttomia hintoja. Missä olivat halvat autot, joita Saksa kuulemma oli pullollaan? Tummapukuinen myyjä keskusteli vilkkaasti naispuolisen asiakkaan kanssa. Niko pysähtyi kiinnostuneena rivin halvimman auton luokse ja tutki kyltissä olevaa tulostetta. “Katso tätä lisävarustelistaa”, Niko sanoi intoaan peittelemättä. “Kolmen vuoden ikäinen E-malli. Vähän isonpuoleiset kilometrit, mutta ei se Mersuissa haittaa.” “Katso hintaa”, Aaro kuittasi. “Joo, mutta voisi tästä vastaavasti Suomessakin pyytää kunnolla --“ “Unohda se”, Aaro sanoi astetta napakammin. “Täällä ei ole yhtäkään meidän budjettiimme sopivaa ajoneuvoa. Ellei oteta huomioon tuota polkupyörää, joka sekin maksaa varmaan kymppitonnin tässä myymälässä.” Hallin parioven vieressä nojasi seinään polkupyörä. “Älä nyt hiilly. Katsotaan rauhassa.” He etenivät myyjien häiritsemättä seuraavaan halliin. Siinä oli maalaamaton betonilattia ja kohdevalojen tilalla olivat tavalliset loisteputket. “No niin, alkaa näyttää jo lupaavammnalta”, Niko sanoi. “Enpä sanoisi.” Kiiltävät autot olivat hiukan halvempia mutta eivät lähimainkaan riittävän edullisia. “Tämä olisi Suomessa kova sana”, Niko sanoi metallinharmaan pikku-Mersun edessä. “Vain 47 000 kilometriä!” “Ihan liian kallis”, Aaro torpedoi. “Tämä on ajan haaskausta.” Niko avasi kuitenkin auton oven ja kurkisti sisälle. “Meine Herren, kuinka voin palvella?” myyjä sanoi samassa heidän takaansa, hyvin kipakasti. Niko vetäytyi autosta niin äkkiä, että löi päänsä ovenkarmiin. “Etsimme autoa Suomeen vietäväksi”, Aaro sanoi. Hän olisi halunnut kaivaa rahat esiin todisteeksi, mutta se olisi ollut typerää. “Olisiko teillä mitään… vanhempaa?” “Vanhempaa?” mies toisti. “Emme myy romurautaa, nuori herra. Eiköhän ole parempi, että lähdette katselemaan jostakin muualta teille sopivaa ajopeliä, vai mitä?” Puhuessaan mies osoitti kohti ulko-ovea. “Kiitos, mielellämme”, Aaro sanoi ja suuntasi ulos kiukusta ja häpeästä punehtuvin poskin. Niko harppoi rinnalla sanaakaan sanomatta. Pölyhuiskua käyttävä mies katsoi heitä myötätuntoinen ilme kasvoillaan ja sanoi: “Vanhemmat autot ovat jobbareilla. Ja kaikkein halvimmat ovat yksityisillä myyjillä. He eivät yritäkään niistä voittoa, haluavat vain päästä eroon.” Aaro kiitti neuvosta ja käveli ulos paratiisista. “Samaa sanottiin netissä”, Niko sanoi pihalla. “Miksi et kertonut?” “Ajattelin, että jos tänne kuitenkin olisi eksynyt jokin meille sopiva… olisi kova myyntivaltti Suomessa, jos auto olisi hankittu viralliselta piirimyyjältä.” Aaro huokaisi raskaasti. “Ei. Se on ostettava mahdollisimman halvalla ja myytävä mahdollisimman kalliilla.” “Et kai sentään tarkoita, että ostettaisiin yksityiseltä? Aika kova riski.” “Riskibisnestä tämä on joka tapauksessa”, Aaro sanoi. “Riskit kuuluvat elämään. Miksei saman tien yritetä kunnon voittoa, kun kerran bisnesmaailmaan on lähdetty?” “Kyllä se minulle sopii!” Aaro olisi saman tien halunnut perua osan uhostaan, mutta se oli myöhäistä.