Ilkka Remes : Satama

Etusivu: Satama: Itäveri

	Itäveri Kirjailijan taustakommentit Lue katkelma >> Kaikki kirjat: Pyörre Pahan perimä Hermes 6/12 Kirottu koodi Pimeän pyöveli Nimessä ja veressä Musta Kobra Ikiyö Itäveri Piraatit Uhrilento Ruttokellot Pedon syleily Pääkallokehrääjä Karjalan lunnaat	Itäveri Osa 1 2 Venäjän presidentin heiveröinen 14-vuotias poika erottui selkeästi kiikarin optiikassa. Mies laski kiikarin silmiltään 150 metrin päässä rannasta keikkuvassa pikaveneessä, kumartui veneen reunan suojaan ja puhui radiopuhelimeen. Presidentin poika lähestyi kainostellen merta ruskeaksi paahtuneiden ranskalaisten rantaleijonien joukossa. Kahlatessaan aaltoihin hän pälyili häveliäästi yläosattomissa vastaan kävelevää ranskalaisnaista. Kolme shortseihin, aurinkolaseihin ja vyölaukkuihin sonnustautunutta venäläistä turvamiestä katsoi naisen perään lippalakkiensa alta. Taivaalta ja hiekasta hohkasi viimeisten kesäpäivien lämpö. Tunnelma oli raukea ja levollinen. Päästyään tarpeeksi syvälle Sasha Jazov alkoi uida sulavin liikkein. Kimmeltävällä merellä Deauvillen edustalla kellui veneitä ja huvijahteja. Turvamiehet seurasivat suojattinsa uintia valmiina hyppäämään mereen. Lasten hersyvä nauru rikkoi aaltojen hypnoottisen kohinan. Rantavettä täplittivät kirkkaanväriset ilmapatjat, joiden takana erottui uivien ihmisten päitä. “Oleg, näetkö hänet?” yksi turvamiehistä kysyi. “Rauhoitu. Hän on koulunsa mestari uinnissa.” “Poika on silti liian kaukana.” “Anna hänelle hetken rauha.” Molemmat pitivät kämmentään lipan jatkeena ja siristivät silmiään kirkkautta vasten. “En erota häntä.” Märkäpukuun puetut kädet pitivät Sashan veden alla, toisen käsiparin asettaessa regulaattorin tämän suuhun. Veteen levisi punainen pilvi, kun sukeltaja silpaisi pojan ihon alle kiinnitetyn paikanninlaitteen irti terävällä veitsellä. Mikrosiru lähti hitaasti leijumaan kohti pohjaa. Kaksi sukeltajaa lähti kuljettamaan rimpuilevaa poikaa veden alla. Aurinko paistoi merenpinnan läpi sameana sinivihreänä läikkänä. Pikaveneen vaalea pohja tuli näkyviin heidän yläpuolellaan. Sukeltajat tarttuivat poika välissään ankkuriköyteen ja kiskaisivat kaksi kertaa voimakkaasti. Pikaveneessä istuva mies tunsi kiskaisut köydessä. Hän työnsi kaasuvivun eteenpäin ja vene kiihdytti kohti avomerta. Rannalla näkyi sekavaa liikehdintää turvamiesten tummaikkunaisen maasturin ajaessa vesirajaa kohti ambulanssi perässään valot vilkkuen. Hätääntyneesti viittoilevat venäläiset turvamiehet etsivät suojattiaan vedestä uimarannan hengenpelastajat apunaan. Presidentti Vladimir Jazov seisoi paikalleen jähmettyneenä satelliittipuhelimen kuuloke korvallaan Elysee-palatsissa Pariisissa. Kaukaisuudessa parvekkeen ikkunoiden, puiston ja muurin takana soljui Rue du Faubourg-Saint-Honoren lauantai-iltapäivän liikenne. “Tulette yksin”, naisääni sanoi venäjäksi. ”Jos teitä seurataan, poikanne tapetaan.” “Toistakaa paikka”, presidentti sanoi käheästi yrittäen jatkaa keskustelua, mutta linja oli katkaistu. Elysee-palatsin rokokootyyliin kalustettu vierashuone oli varattu Venäjän presidentin seurueen käyttöön virallisten neuvottelujen ajaksi. Pöydällä oli turvamiesten alumiinilaukkuja, joista lähti oransseja kaapeleita viestintälaitteisiin. Jazovia vastapäätä pöydän toisella puolella seisoi teennäisen rauhallinen mies. Presidentin turvallisuuspäällikkö laski oman kuulokkeensa alas. “Ette voi missään tapauksessa suostua – ” “Siitä päätän minä,” presidentti keskeytti. Hänen kalpeat kasvonsa olivat vihan kovettamat ja silmissä leiskui raivo, mutta lysähtäneet hartiat kavalsivat hänen mielentilansa. Teräksenkovan poliitikon sisällä oli 14-vuotiaan pojan isä. “Herra presidentti, valmistelemme –” “Heillä on Sasha. Ei ole aikaa.” Presidentti haroi lyhyiksi leikattuja hiuksiaan. Hänen silmänsä räpsyivät nopeasti ja hengitys oli lyhyttä, onttoa huohotusta. “Hanki minulle auto.” “En voi –” “Se on määräys, helvetti. Auto. Nyt.” Töyhtöhiuksinen, ruskeasilmäinen mies lusikoi tilkan basilikaöljyä tehosekoittimesta kämmenelleen ja maistoi kielellään. Hänen rintapieleensä oli kirjailtu JUHO NORTAMO, RAVINTOLA VERONA. Valkoasuiset työntekijät häärivät keittiössä, jonka pinnat olivat ruostumatonta terästä, kaakelia ja pyökkiä. Kaiuttimista tulvi vaimeasti Defunkt, ilmassa leijui yrttien ja tahitivaniljan tuoksu. Yhdellä seinällä oli tiski ja miehenkorkuinen aukko, josta näkyi salin puolelle ja päinvastoin. Oli tyyntä myrskyn edellä – pian tyhjät tuolit täyttyisivät lounastajista, lähinnä mainostoimisto- ja uusmediaväestä, jolle raha ei ollut ongelma, kunhan laatu olisi hinnan väärti. Juho kiiruhti lihapisteen ääreen. ”Sami, miten menee?” hän kysyi uudelta Joensuusta muuttaneelta harjoittelijalta, jonka soljuva murre sai hänet aina yhtä hyväntuuliseksi. ”Mie yritän saaha tämän irti, mut eihä se suostu lähtemää”, punaposkinen nuorukainen sanoi yrittäessään irrottaa kalvoa vasikanmaksasta. Hänen ympärillään oli pippuroituja pihvejä. ”Annas ku mie näytän.” Juho otti veitsen. Hän oli 29-vuotias, mutta näytti tuskin harjoittelijaa vanhemmalta. Takaovi heilahti ja sisään astui ruskettunut, Juhoa vanhempi mies puhelin korvallaan. ”Totta helvetissä leikkaat sen pois”, Konsta sanoi puhelimeen. ”Suomen paras tv-kokki ei polta kastiketta pohjaan!” Juho hymyili itsekseen ja pysähtyi paloittelemaan salottisipulia – ei hakkaamaan eikä hienontamaan koneella, vaan paloittelemaan jokaisen palasen neliömäiseksi, pikkuruiseksi ruuduksi. ”Miten täällä?” Konsta pysähtyi Juhon viereen ja vilkaisi varauskirjasta illan tilanteen. ”Hei, taasko sinä nyhräät! Joku raja sentään pilkunviilauksellakin... Et ole enää Lontoossa vaan Helsingissä.” Juho jatkoi työtään entistä pikkutarkemmin. Hänen käsissään oli arpia ja vanhoja palovammoja. ”Niin kauan kuin minä vastaan tämän päivän lounaasta, niin hoidan asiat kuten parhaaksi näen. Herra saa sooloilla illalla miten lystää.” ”Sinulla ei tule tuolla mentaliteetilla koskaan olemaan omaa ravintolaa. Tai ainakaan se ei pysy kauaa pystyssä.” Juho kuuli Konstan äänessä aitoa, väsyneen ja kiireisen miehen aggressiota. ”Pitää osata priorisoida.” ”Jos haluaa tehdä parasta, ei ole varaa priorisoida.” Juho sanoi rauhallisesti nostamatta katsettaan salottisipulista. ”Induktiopoltin on rikki. Priorisoi itsesi toimistoon ja soita korjaaja.” Konsta kirosi ja poistui toimistohuoneeseensa. Takaovi avautui uudelleen ja sisään astui lyhyttukkainen vaalea mies. Juho laski nopeasti veitsen kädestään ja käveli hyllyn eteen. Hän otti täyden S-Marketin muovikassin ja vei sen Klasulle, joka oli jäänyt oven viereen odottamaan. ”Koristelkaa kauniiksi”, Juho sanoi ja iski silmää. Klasu otti kassin totisena ja poistui. Juho palasi työtason ääreen ja mietti, oliko tekemässä viisaasti. Osa 1 2