Ilkka Remes : Satama

Etusivu: Satama: Pääkallokehrääjä

	Pääkallokehrääjä Arvosteluja Kirjailijan taustakommentit Lue katkelma >> Kaikki kirjat: Pyörre Pahan perimä Hermes 6/12 Kirottu koodi Pimeän pyöveli Nimessä ja veressä Musta Kobra Ikiyö Itäveri Piraatit Uhrilento Ruttokellot Pedon syleily Pääkallokehrääjä Karjalan lunnaat	Pääkallokehrääjä Osa 1 2 3 4 5 Tukholmasta saapuva Finnairin puolityhjä Tupolev 146 laskeutui sateiselle Seutulan kentälle. Ervasti katsoi soikean ikkunan läpi laatikkomaista betonista rakennettua terminaalia. Kentällä oli Finnairin, Aeroflotin, Lufthansan ja Malevin koneita. Hän tunsi hien kastelevan kainalonsa ja kämmenpohjansa. Kone pysähtyi ja matkustajat valuivat oven vieressä seisovan tylyn, vaalean lentoemännän ohi portaisiin. Kostea tuuli tarttui hänen hiuksiinsa ja takinliepeisiinsä. Hän tiesi, että Valpo kuvasi rutiininomaisesti kaikki ulkomailta tulevat matkustajat mutta hän ei tiennyt missä vaiheessa se tapahtui. Ervasti käveli hiljaisen joukon mukana terminaaliin. Heikosti valaistun hallin seinällä oli valtion konepaja-, paperi- ja puutavarayhtiöiden mainoksia. Passi- ja viisumitarkastus oli tavanomaisen hidas ja tarkka. Tiukkailmeinen naisvirkailija löi teatraalisella antaumuksella leimoja viisumilomakkeisiin ja passiin. Ervasti siveli kämmenselässään kiiltäviä arpia. "Miksi käytte näin usein Suomessa?" "Töiden takia. Se lukee papereissa." Suomen Demokraattinen Tasavalta keräsi kovaa länsivaluuttaa kohtuuttomien viisumimaksujen lisäksi valuutan pakkovaihdolla; jokainen "kapitalistisesta ulkomaasta" saapuva vieras joutui vaihtamaan päivää kohti 100 markkaa. Vaihdettuaan valuuttaa ja saatuaan matkalaukun hihnalta Ervasti käveli näennäisen rauhallisesti tullitarkastusjonon päähän. Hän tunsi pulssinsa kiihtyvän sitä mukaa kun hänen vuoronsa lähestyi. Hän pelkäsi kasvojensa punoittavan ja kiinnittävän virkailijan huomion. Hän tiesi, että tullimiesten takana seisoskelevat valvojat olivat Valpon väkeä. Hän nosti tavaransa pöydälle ja ojensi paperinsa kivikasvoiselle nuorelle virkailijalle. Nuorukainen avasi laukun ja penkoi vaatteita, jotka lepäsivät välipohjan päällä. Ervasti hengitti tasaisesti ja koitti hillitä silmiensä räpyttelyä. Taustalla oleva valvoja tutki hänen papereitaan. "Herra Ervasti", valvoja sanoi paperit kädessään. "Millä asioilla tulette Helsinkiin?" "Se lukee papereissa. Olen liikemies." Ervasti oli päättänyt pysyä asiallisena, tottuneena, tietävänä Suomen-kävijänä, piittaamattomana tylyydestä. "Käytte usein Suomessa." "Onko se kielletty?" Valvoja ojensi paperit sanomatta mitään. Tullimies oli sulkemassa laukkua, mutta koputti vielä molempia kansia. Ervasti tunsi sydämensä lyövän tyhjää. Virkailija napsautti lukon kiinni ja ojensi ilmeettömänä laukun takaisin. Ervasti käveli konemaisesti liukuovien läpi hiljaiseen aulaan. Hän jatkoi taksijonoon pilvisen taivaan alle ja veti helpottuneena syvään pakokaasun kyllästämää kosteaa kevätilmaa. Jono veti nopeasti Ladojen ja Skodien poimiessa asiakkaita kyytiin. Ervastin eteen pysähtyi kermanvärinen Samara. Keski-ikäinen lihava kuljettaja nousi laiskasti autosta avaamaan takakontin. "Huomenta", Ervasti sanoi. Kuljettaja yllättyi ja vastasi tervehdykseen lämpimällä äänellä. Hän oli nähtävästi luullut Ervastia ulkomaalaiseksi. Hän jopa auttoi laukun asettamisessa tavaratilaan. Ervasti asettui ahtaalle takapenkille. "Hotelli Leniniin." Kuljettaja painoi mekaanisen taksamittarin nappia lähtiessään ajamaan. Radiossa soi melankolinen suomalainen tango. "Kevät on myöhässä", Ervasti sanoi tyytyväisenä siitä, ettei kuljettajaksi sattunut tullimiehen tapainen järjestelmän kasvatti, vaan rehdin tuntuinen suomalainen. Kenestäkään ei kuitenkaan voinut olla varma, ei varsinkaan kenttätakseista, joiden joukkoon Valpo ujutti urkkijoitaan. "Mitä Helsinkiin kuuluu?" "Ei ihmeempiä", kuljettaja sanoi varovasti vaihtaessaan suuremman vaihteen. Ervasti antoi keskustelun tyrehtyä. Tangon jälkeen radiosta alkoi tulvia Alla Pugatshovaa. Kuljettaja vaihtoi asemaa; se oli todennäköisesti tarkoitettu hienovaraiseksi merkiksi, mutta Ervasti ei ottanut mitään riskiä vaan katsoi vaitonaisena tienvarren voimalinjoja, kallioleikkauksia ja betonilähiöitä. Tuusulantien liikenne oli hiljaista. Kaikki oli siistiä, tyhjää ja toimivaa - kuin teknokraatti-byrokraatin unelmassa. Koko maa oli kuin jättimäinen sellukombinaatti, jonka työntekijät elivät siitä kunniantunnosta ja ylpeydestä, että Suomi oli itäblokin mallioppilas, jonka rinnalla vain DDR pystyi kilpailemaan. Radiosta soljui vaimeasti uutislähetys. "Suomen sosialistisen yhtenäisyyspuolueen keskuskomitean pääsihteeri ja Suomen Demokraattisen Tasavallan valtioneuvoston puheenjohtaja, toveri Sakari Mattila-" Kuljettaja sulki radion. Ervastin kireät huulet sulivat aavistuksenomaiseen hymyyn. Taksi-Samara lähestyi keskustaa edellä ajavan Wartburgin pakokaasupilvessä. Koliseva raitiovaunu kääntyi heidän ohitseen punaisissa liikennevaloissa Heikinkadulla. Sorsa räpiköi lentoon tyynen, tihkusateisen Töölönlahden pinnasta. Totiset, ilottoman näköiset ihmiset kävelivät jalkakäytävällä vähin tavaroin koristeltujen näyteikkunoiden ohitse. Toisin kuin Neuvostoliitossa, tavaraa oli tarjolla mutta hinnat olivat korkeat. Stalinin 50-luvun alussa lahjoittama kermakakkumallinen pilvenpiirtäjä seisoi apeassa säässä täsmälleen parlamenttitaloa vastapäätä. Samanlainen oli Varsovan keskustassa; sekä varsovalaiset että helsinkiläiset vihasivat hirviömäistä "Stalinin torahammasta", joka seisoi muistuttamassa kenen ylivallan alla kaupungissa elettiin. He kääntyivät Bulevardille ja kuljettaja pysähtyi hotelli Leninin eteen. Ervasti maksoi kyydin ja antoi runsaat juomarahat, jotka kuljettaja otti epäröiden vastaan. Kirjoittauduttuaan sisään Ervasti nousi kolmannen kerroksen huoneeseen ja vetäytyi saman tien matkalaukkuineen kylpyhuoneeseen. Valoja laittamatta hän avasi käsikopelolla laukun, tyhjensi vaatteet pesuaineelta haisevalle kaakelilattialle ja avasi välipohjan sauman. Hän mätti dollariniput nahkasalkkuun, irrotti veitsellä ylimääräisen välipohjan ja tunki sen ryppyiseen muovikassiin. Ainut hyvä puoli jonka Ervasti saattoi keksiä Helsingistä Tukholmaan verrattuna oli se, ettei täällä tarvinut kadulla kävellessään pelätä ryöstäjiä eikä suunsoittajia - ei vaikka kantoi salkussa viittäkymmentätuhatta dollaria. Tunnin kuluttua Ervasti käveli hitaasti Yrjönkatua Vanhan kirkon puiston ohi Hotelli Tornia kohtia. Hän olisi halunnut yöpyä Tornissa, mutta ei voinut sietää silmissään Moskovan virkamiehiä, jotka asuivat siellä Helsingissä asioidessaan. Kevyt tihkusade valui synkänmustalta taivaalta. Autio puisto huokui sanoinkuvaamatonta surumielisyyttä. Vesi tippui tyhjiltä penkeiltä, tuulenpuuskat lennättivät edellissyksyn lehtiä, aamun liikenne kohisi Lönnrotinkadulla monotonisesti. Ervasti tunsi vilunväreitä kastuneen puolitakkinsa alla. Hän huomasi puristavansa salkun kahvaa kovemmin kuin olisi ollut tarpeen. Hän vilkuili varovasti ympärilleen ikään kuin joku olisi seurannut häntä. Helsingin tunnelma teki hänet joka kerran vainoharhaiseksi. Hän vilkaisi Omegaansa. Viittä vaille yksitoista. Akkiä hän havahtui nähdessään kaksi haalaripukuista työmiestä, jotka maalasivat kiireen vilkkaa puiston nurkassa seisovan pienen muuntoaseman seinää. Nurmikolle ajetun avolava-auton perässä oli sinivalkoinen poliisi-Lada ja kaksi siviilipukuista miestä. Ervasti jatkoi rauhallisesti kävelyään, mutta näki mitä maalareiden telojen alle jäi: seinään maalattu katkennut sirppi ja katkennut vasara. Ervasti tunsi lämmön leviävän suoniinsa. Hän pysähtyi Kalevankadun kulmassa katsomaan näyteikkunaa, johon oli huolella aseteltu Zenit-kameroita, itäsaksalaisia kiikareita ja tsekkiläinen mikroskooppi. Vaaleansininen taustakartonki oli haalistunut lähes valkoiseksi. Osa 1 2 3 4 5