Ilkka Remes : Satama

Etusivu: Satama: Pedon syleily

	Pedon syleily Arvosteluja Kirjailijan taustakommentit Lue katkelma >> Kaikki kirjat: Pyörre Pahan perimä Hermes 6/12 Kirottu koodi Pimeän pyöveli Nimessä ja veressä Musta Kobra Ikiyö Itäveri Piraatit Uhrilento Ruttokellot Pedon syleily Pääkallokehrääjä Karjalan lunnaat	Pedon syleily Osa 1 2 3 Anna Helle laskeutui itämaisilla matoilla peitetyt leveät portaat Parkhotel Travemünden aulaan, jonka seinällä komeili lippuja joihin oli kirjailtu kotkia, peuroja, haukkoja ja susia. Hän jätti huoneensa avaimen mahonkitiskin takana seisovalle vanhalle rouvalle, joka keskusteli parhaillaan komean miespuolisen hotellivieraan kanssa. Vieraalla oli yllään tummanharmaa puku, jonka leikkaus korosti hänen luonnostaan leveitä hartioitaan. Mies avasi Annalle oven kohteliaasti, mutta turhia pokkuroimatta. "Danke schön", Anna kiitti väläyttäen kauniin hymynsä. Hän aisti miehen miellyttävän partaveden tuoksun. He astuivat rinnatusten portaat alas kadulle. Lammessa vastapäisen puiston keskellä ui peräkkäin kaksi joutsenta. Niiden höyhenpeitteet hohtivat vehreässä hämäryydessä. "Mukava hengittää vaihteeksi meri-ilmaa. Olen istunut junassa vuorokausikaupalla", mies sanoi saksaksi. "Minä myös. Tai en sentään aivan niin kauaa. Mistäpäin tulette?" "Sveitsistä. Genevestä." Mies pysähtyi ja ojensi kätensä. "Marc Denantou. Hauska tutustua." "Anna Helle. Hauska tutustua. Oletteko lomamatkalla?" "En oikeastaan. Liikun työasioissa. Odotan huomista laivaa Helsinkiin." "Sepä sattui! Niin minäkin." "Kotiin palaamassa?" "Kyllä. Olin kaksi viikkoa sisareni luona Münchenissä. Hän on siellä naimisissa." He kävelivät kohti rantapromenadia. Ilma oli lämmin, kesän taittumisen varhaissyksyksi huomasi vain muutamista ennen aikojaan kellastuneista lehdistä ja varhain tummenevasta illasta. Marc Denantoun olemus oli itsevarma, mutta miellyttävä. Anna arvioi hänet muutaman vuoden itseään vanhemmaksi, korkeintaan kolmenkymmenen ikäiseksi. Hänellä oli aavistuksen kihartuvat tummat hiukset, valkeat hampaat ja mantelinruskeat silmät. "Ette sattumoisin puhu ranskaa?" Marc sanoi matalalla, soinnikkaalla äänellä. "Saksani on hiukan ruosteessa." "Vain muutaman lauseen. Mikä tuo teidät Suomeen?" Anna siirsi poskelle valahtaneet hiuskiehkuransa korvan taakse. "Olen valokuvaaja. Aion ikuistaa Pohjolan kauneuden ja välittää kuvia muuallekin Eurooppaan", Marc sanoi hymyillen. Lempeiden silmien kulmiin kohosivat sympaattiset rypyt. "Oletteko joskus käynyt Suomessa?" "Yhden kerran. Keskikesällä kolme vuotta sitten. Ihastuin Helsinkiin ensi silmäyksellä." "Alkää antako ensi ihastuksen pettää. Jos olisitte käynyt siellä marraskuun loskassa ja pimeydessä, niin tuskin haluaisitte sinne uudelleen." "Ehkä siinäkin on oma eksotiikkansa. Ja valokuvaajan haaste on välittää tunne katsojille." "Siinäpä teillä riittää haastetta." Rantakatu kuhisi iltakävelyllä olevia ihmisiä, jotka kasvattivat ruokahaluaan ennen ravintoloiden illallispöytiin siirtymistä. Kurhausin terassilta, tunnelmallisten lamppujen alta kaikui iltakonsertin kepeitä säveliä. "Minne olette ajatellut mennä aterioimaan?" Marc kysyi. "Saanko tarjota teille illallisen?" Anna oli kieltäytymässä kohteliaasti, mutta muutti viime hetkellä mielensä. Miksi hän olisi epäkohtelias miellyttävälle sveitsiläiselle? Siksikö, että Hannes paheksuisi jos saisi tietää? "Kiitos. En tunne täkäläisiä paikkoja lainkaan." "Tarjontaa näyttää ainakin riittävän. Emmeköhän löydä tyhjän pöydän jostakin." Aikansa käveltyään he päätyivät ravintola Kleion puutarhaterassille, joka oli koristeltu värikkäin lyhdyin. Pöydille oli aseteltu kynttilöitä, joiden liekit paloivat rauhallisesti muratin peittämän aidan suojassa. He nauttivat porsaanlihaa, kylmää piparjuurikermakastiketta, paistinperunoita ja punaviiniä ja keskustelivat vilkkaasti. Marc oli kiinnostunut suomalaiseen arkielämään liittyvistä asioista, joista Anna parhaansa mukaan yritti kertoa. Marcin maksettua laskun he liittyivät rantakadulla kävelevien ihmisten harvenneeseen joukkoon. Konsertti oli loppunut kuutamoisen puiston keskellä sijaitsevan Kurhausin tunnelmallisesti valaistulla terassilla. Marc oli henkevä, huumorintajuinen ja maailmaa nähnyt, ja Anna oli imarreltu mielenkiinnosta jota tämä häntä kohtaan osoitti. Vaaleana hohtavaan hiekkarantaan kohisi kevyt aallokko. Lämpöä huokuvalla merellä aallonmurtajien takana välkkyi valopoijuja ja kauppalaivojen lyhtyjä. "Kello on jo vaikka mitä", Anna sanoi. "Aamulla on aikainen herätys, jotta ehdin tutustua kaupunkiin ennen laivan lähtöä." "Matkalla ei kannata tuhlata aikaa nukkumiseen. Kotona ehtii nukkua." Anna nauroi. "Juuri noin olen tottunut sanomaan joillekin ystävilleni... en olisi halunnut, että joku pääsee sanomaan minulle samoin." He kävelivät verkalleen hotellia kohti. Anna kertoi veljestään ja isästään. Marcin molemmat vanhemmat olivat kuolleet tulipalossa hänen ollessaan pieni eikä hänellä ollut sisaruksia. Iäkäs täti oli kasvattanut hänet. Puiston laidalla seisovan Parkhotellin valkea hahmo tuli näkyviin. Pyöreine yläikkunoineen, ulokkeineen ja monimuotoisine kattorakenteineen hotelli muistutti suurta yksityishuvilaa. Vastaanotossa ei ollut ketään, joten Marc heläytti varovasti kuparista kelloa. Hotelli näytti olevan iäkkäiden rouvien omistuksessa ja hoidossa, sillä takahuoneesta purjehti nutturahiuksinen vanharouva, joka antoi heille avaimet. "Hyvää yötä", Marc sanoi Annalle. "Tapaamme aamiaisella." "Hyvää yötä." Marc jäi korrektisti odottamaan aulaan ja antoi Annan nousta yksin edellä toisen kerroksen huoneeseensa. Anna päätti ottaa kylvyn vasta aamulla ja sukelsi kuohkeisiin valkoisiin vuodevaatteisiin, joiden viileys rauhoitti hänen villeinä myllertäviä ajatuksiaan. Marc Denantou. Aivan toista kuin Hannes Vahtera. Marc tyhjensi taskunsa omassa huoneessaan ennen kuin riisui housunsa. Linkkuveitsen koskettaminen nosti hänen mieleensä kuvottavan olon, mutta hän torjui sen päättäväisesti. Tavallisesti hän käsitteli moniteräistä Victorinoxiaan mielellään ja huvin vuoksi - se oli virheetön ja täydellinen, siinä ei ollut mitään ylimalkaista eikä turhaa. Hän nautti sen ehdottomuudesta, se oli hienomekaniikan ja vuosikymmenten kokemuksen tuoman ammattitaidon täydellinen lopputulos. Marc ei saanut unta vaan pyöri levottomana vuoteessaan. Hän tiesi tehneensä vaikutuksen suomalaiseen: se oli näkynyt naisen katseesta, tavasta kosketella hiuksia, tavasta puhua. Tavallaan hän oli tekemässä värväystä. Hän keskittyi kuuntelemaan kohdettaan. Se oli tärkeintä. Jokainen halusi, että hänen ajatuksiaan kuunneltaisiin. Kaikki halusivat puhua, harvat kuunnella. Toinen olennainen asia oli katse. Sitä oli aikoinaan harjoiteltu viikkokaupalla. Katse on kaiken perusta, hänen kouluttajansa olivat hokeneet. Sitä harjoiteltiin peilin edessä, kumppanin kanssa, jopa Moskovan eläintarhassa katsomalla leopardeja ja tiikereitä suoraan silmiin. Räpyttelyn sai estettyä siristämällä silmiä hitaasti ja avaamalla ne yhtä hitaasti levälleen. Kirvely ei haitannut, vuotaminen ei haitannut. Katse oli värväyksen perusta. Jos ei kestänyt vastapuolen painostavaa katsetta, oli psyykkisesti heikompi. Oman katseen täydellinen hallitseminen oli kuin ase. Sama koski katsetta naiseen. Kaikki näytti lupaavalta. Nuori nainen palasi hänen mieleensä vaaleana ja kauniina. Marcin oli vakiinnutettava itsensä Helsinkiin. Näillä näkymin se ei olisi vaikeata. Morsian hänellä oli jo valittuna. Osa 1 2 3