Ilkka Remes : Satama

Etusivu: Satama: Piraatit

	Piraatit Kirjailijan taustakommentit Lue katkelma >> Kaikki kirjat: Pyörre Pahan perimä Hermes 6/12 Kirottu koodi Pimeän pyöveli Nimessä ja veressä Musta Kobra Ikiyö Itäveri Piraatit Uhrilento Ruttokellot Pedon syleily Pääkallokehrääjä Karjalan lunnaat	Piraatit 1. Niko piilotti dvd-elokuvan Aaron olkalaukkuun sillä aikaa kun tämä selasi tietokonepelejä. Myymälävarkaus oli rikos, joten miksi ottaa itse riskiä? ”Verta ja suolenpätkiä”, Niko myhäili, otti hyllystä toisen samanlaisen dvd-kotelon ja esitteli sitä viattoman näköisenä Aarolle. ”Isäsi ei takuulla anna sinun katsoa tätä.” ”Miksi minä häneltä lupaa kysyisin”, Aaro sanoi ja laittoi paperipussista irtokarkin suuhunsa. ”Toinen asia on se, kiinnostaako tämä minua”, hän jatkoi ketsupinpunaista kantta katsoen. Bronxin teurastaja. ”Eikä tämä ole edes Dolby Digital.” ”Et ymmärrä hyvän päälle”, Niko tuhahti säälivästi. Pulska ja vaalea 18-vuotias nuorukainen oli hintelää Aaroa neljä vuotta vanhempi. ”Tämä on leikkaamaton versio. Olet vielä niin nuori, että et muista kuinka kulttielokuvista silvottiin parhaat palat pois. Se oli törkeää sensuuria.” ”Sananvapauden rajoittamista”, Aaro jatkoi ja ojensi dvd-kotelon takaisin Nikon pulleisiin sormiin. Tämä vilkaisi Aaroa epävarmana kommentin sävystä. ”Pottuiletko sinä?” ”Kuinka niin? Mutta miksi edes tongit näitä, kun sinulla ei kuitenkaan ole varaa ostaa mitään?” ”Ei kaikkea tarvitse ostaa”, Niko virnisti ja madalsi ääntään. ”Jännityksestä voi nauttia muutenkin.” ”Lähdetään jo.” Aaro kääntyi hyllyjä pursuavan liikkeen ovea kohti. He olivat olleet lähdössä Haminaan, mutta Niko oli halunnut ajaa kaupan kautta. Samassa Aaro huomasi Emmin, jonka vanhemmat kävivät säännöllisesti mummin myymälässä ostamassa antiikkiroinaa. Vaalea poninhäntä heilahteli iloisesti tytön lähestyessä. Aaro jähmettyi paikoilleen. Ohikiitävän hetken ajan he katsoivat toisiaan suoraan silmiin. ”Moi Aaro.” Emmi näytti yllättyneeltä hänen näkemisestään – hänenhän piti olla jo Brysselissä. Tyttö jatkoi matkaansa punastelevan Aaron ohi italialaisen musiikin hyllylle eikä uskaltautunut juttusille. Pienenä he olivat leikkineet yhdessä Papinkadun leikkipuistossa. Pari irtokarkkia putosi lattialle Aaron jalkojen viereen. Hän tunsi itsensä kömpelöksi ja avuttomaksi. Se oli tuttu tunne koulusta, varsinkin liikuntatunneilta. Onneksi Emmi ei huomannut hänen toilailuaan, vaan silmäili jo Eros Ramazzottin uutuuslevyä reppu selässään. Syyskuun puolivälissä oli Porvoossa käyty koulua jo yli kuukausi, mutta Aaro oli aloittanut sen Brysselissä vasta kaksi viikkoa sitten. Nyt hän oli ylimääräisellä lomalla mummolassa. ”Oliko tuo tyttöystäväsi?” Niko härnäsi harppoen askeliaan nopeuttaneen Aaron perässä kohti ovea. ”Ei sitä tarvitse hävetä. Kyllä kai tuollaisella riisitikullakin voi tyttöystävä olla.” Riisitikku aikoi letkauttaa takaisin Nikon läskeistä, mutta se olisi ollut turhaa – tämä kantoi massansa tyynesti, eikä piitannut kenenkään ilkkumisista pätkän vertaa. Aaro oli aina kadehtinut Nikon itsevarmuutta. Samassa varashälytin alkoi vinkua ja kassajonon asiakkaat kääntyivät katsomaan parivaljakkoa. Aaro tunsi punan kihahtavan uudestaan poskilleen. Niko puolestaan oli valahtanut kalpeaksi. Kuin tyhjästä heidän taakseen ilmestynyt valkopaitainen mies läimäytti leveän kämmenensä Nikon olkapäälle. ”Jaaha. Niko taas asialla.” ”Tunnetaanko sinut täällä nimeltä?” Aaro mutisi Nikolle nieleskellen. Niko pysyi vaiti. Hänen itsevarmuutensa näytti kadonneen. Myymäläpäällikkö väänsi hälytyksen pois. Kauempana seisovat ihmiset kurkottelivat nähdäkseen paremmin. Aaro kohtasi hyllyjen välistä Emmin hämmentyneen katseen, joka pakotti hänet kääntymään selin ihmisiin. Hän häpesi Nikon puolesta, eikä tämä ollut ensimmäinen kerta. ”Kävele tuosta uudestaan”, valkopaita komensi Nikoa, joka otti pari askelta varashälyttimen veräjän läpi. Se ei soinut. Myymäläpäällikkö vaikutti yllättyneeltä ja kääntyi Aaron suuntaan. Samoin kääntyivät ihmisten katseet. Aaro tunsi pulssinsa kiihtyvän. ”Sinun vuorosi.” ”Minun?” Aaro kysyi ja yritti näyttää yhtä viattomalta kuin tiesi olevansa. ”Kävele läpi.” Aaro tunsi yhä Emmin polttavan katseen selässään ottaessaan ratkaisevan askeleen. Vihlova ujellus karkasi ilmoille. Valkopaita nollasi hälyttimen ja ojensi kätensä. ”Laukku.” Aaro ojensi olkalaukkunsa käsi hieman täristen. ”Korjatkaa laitteenne, ettei viattomien asiakkaiden aikaa tuhraannu tällaiseen pelleilyyn...” Myymäläpäällikkö veti olkalaukusta Nikon aiemmin Aarolle esittelemän kauhuelokuvan. Niko laski katseensa alas punaisena kuin kekäle. Aaro käsitti ystävänsä laittaneen dvd-kotelon hänen olkalaukkuunsa. Järkytys ja viha sumensivat hänen mielensä. ”Tule takahuoneeseen”, mies komensi Aaroa. ”Minä...” Niko takelteli sanoissaan ja vilkaisi Aaroa. ”Minä voisin tulla mukaan.” ”Siellä ei tarvita yleisöä”, mies sanoi ohjaten Aaroa myymälän läpi. Niko harppoi heidän perässään. ”Hän ei taida nyt olla syyllinen...” ”Taida?” Aaro kysyi rauhallisesti, vaikka hänen sisällään kiehuivat raivo ja häpeä. ”Aaro on syytön”, Niko jatkoi entistä punaisempana. Valkopaita työnsi Aaron sisään takahuoneeseen korvaansa kallistamatta. Aaro vilkaisi taakseen ja heitti Nikoon murhaavan katseen, ennen kuin ovi painui kiinni. Ronny tarttui miekkakalan halkaistuun vatsaan ja levitti vaaleanharmaita puoliskoja sen verran, että sai tungettua muovipussiin pakatun räjähdysaineen kalan sisään. Hän pyyhkäisi limaiset kätensä karkeaan paperiin ja levitti jäärouhetta styroxlaatikkoon kalan ympärille. Sen jälkeen hän otti teräspöydältä mustekalan palan ja nosti sen samaan laatikkoon. Mustekalan sisään hän piilotti muoviin käärityn lyhytpiippuisen konepistoolin. Vielä lisää jäärouhetta laatikkoon ja styroxkansi päälle. Pakkaamossa oli kylmä. Jännitys sai Ronnyn kuitenkin hikoilemaan ja palelemaan vuorotellen. Hän puhalsi kämmeniinsä ja teki aseita sisältävän laatikon päätyyn merkiksi naarmun. Parinkymmenen laatikon joukossa oli kuusi naarmutettua. Lopuksi Ronny avasi kylmiön oven ja käveli karuun toimistoon. Hän oli hoitanut pakkaamisen yksin, liikkeen kaksi muuta työntekijää oli lähtenyt tuntia aikaisemmin. Kohmeisin käsin hän tulosti lähetyslistan, repäisi sen mukaansa ja alkoi nostella laatikoita autoon, jonka kyljessä luki hollanniksi KALATUKKU VAN DEN BORRE. Pilvinen ilta hämärtyi Ronnyn kääntyessä ahtaalta sisäpihalta vilkkaalle Zuiderzeewegille Amsterdamin itäpuolella. Hän kytki hermostuneena suuremman vaihteen ja suuntasi kohti satamaa. Alkoi tihuuttaa vettä. Ronny oli työskennellyt kalatukussa viisi kuukautta, siitä saakka kun Päällikkö oli määrännyt hänet tehtävään. Hän oli päättänyt hoitaa osuutensa täsmällisesti ja ilman virheitä. Ehkä Päällikkö sitten antaisi hänelle tärkeämpiäkin tehtäviä. Mitä lähemmäs Javan satama-alue tuli, sitä valppaammin Ronny tarkkaili ympäristöään. Enää ei ollut kyseessä harjoitus. Kalojen sisällä ei ollut rautaputkia, vaan tuhovoimaisia aseita ja räjähteitä. Nyt oltiin tositoimissa. Ronny kytki vilkun ja kääntyi sataman länsiportille johtavalle Panamawegille. Lätäköstä roiskahtava vesi kimalteli ajovaloissa. Vastaan tuli kuorma- ja pakettiautoja, jotka olivat käyneet purkamassa viattomat lastinsa aluksiin: varaosia, elintarvikkeita, pesuaineita, laivan myymälöihin tarkoitettuja tavaroita kultakelloista kosteusvoiteisiin. Voimakkaat valonheittimet valaisivat teräsverkkoaitaan tehdyn portin, jonka vieressä oli parhaat päivänsä nähnyt vahtikoppi. Sade takoi tuulilasia. Ronny pyyhkäisi hiestä nihkeitä kämmeniä housuihinsa ja kiersi sivuikkunan auki. ”Van den Borre viemässä kalaa risteilyalus Ocean Emeraldille”, hän sanoi vartijalle. Vartija heilautti kättään. Ronny painoi kaasua ja ajoi portista satama-alueelle. Ankeiden varastohallien ja hylättyjen ruosteisten konttien takaa paljastui unenomainen näky: sadeusvasta kohoava iltavalaistu loistoristeilijä, jonka kosteanvalkeaa kylkeä, parvekerivejä ja virtaviivaista tummaa lasipintaa tuntui jatkuvan loputtomiin. Ronny tuijotti näkyä kunnioittavasti. Ocean Emerald. Valtamerten kuningatar. 240 metriä luksusta, 45 000 tonnia ylellisen elämän aineksia, yhdeksän kantta unelmia. Vieraita kaupunkeja, eksoottisia maita, uusia mantereita. Matkoja kaiken nähneille ja kokeneille. Tällä kertaa Amsterdamista Kööpenhaminan, Helsingin ja Pietarin kautta helvettiin. Ronnya alkoi puistattaa, mutta hän työnsi päättäväisesti ikävät ajatukset syrjään. Päällikkö maksoi hyvin, millään muulla ei ollut väliä. Ei saanut olla.