Ilkka Remes : Satama

Etusivu: Satama: Ruttokellot

	Ruttokellot Arvosteluja Kirjailijan taustakommentit Lue katkelma >> Kaikki kirjat: Pyörre Pahan perimä Hermes 6/12 Kirottu koodi Pimeän pyöveli Nimessä ja veressä Musta Kobra Ikiyö Itäveri Piraatit Uhrilento Ruttokellot Pedon syleily Pääkallokehrääjä Karjalan lunnaat	Ruttokellot Osa 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Keskusrikospoliisin tutkintatoimiston päällikkö Risto Nevansuu juoksi Krp:n toimitalon käytävällä. Kanslisti katsoi harvinaista näkyä ihmeissään. Nevansuu kiskaisi auki apulaispäällikkö Mäen huoneen oven. Mäki käveli huoneessaan edestakaisin. Ylikomisario Alahuhta seisoi ikkunan vieressä kuuloke korvallaan. "Kone on Kööpenhaminan aluelennonjohdon antamien tietojen mukaan matkalla takaisin kohti Helsinkiä", Mäki sanoi matalalla äänellä Nevansuulle. "Lähdemme kentälle heti kun varmistuu, että kone todella on sinne tulossa. Paronen kokoaa Karhua kasaan ja järjestää Paseja paikalle." "Onko tieto ulkona?" Nevansuu kysyi juoksusta hengästyneenä. "Ei meiltä ainakaan. Mutta jostain muualta, minä hetkenä tahansa. Tästä tulee nyt näytön paikka suomalaisille poliiseille... Minä hoidan tiedottamisen. Päällikkö palaa ensimmäisellä koneella Lontoosta. Supo on jo matkalla tänne, johtoryhmä kokoontuu heti kun päällikkö tulee." "Kuka hoitaa neuvottelut kaappaajien kanssa?" "Kai se kuuluu Himbergille." "En usko hänen selkänsä olevan vielä siinä kunnossa, että hän pystyy liikkumaan." "Ehdotus", ylikomisario Alahuhta sanoi. "Pannaan Vahtera hoitamaan käytännön neuvottelut kaappaajien yllätykseksi." "Ei helvetissä", Mäki tuhahti. "En tyrmäisi ajatusta suoralta kädeltä", Nevansuu sanoi. "Siinä voisi olla oma tehonsa." Apulaispäällikkö puristeli käsiään yhteen. Johanna Vahtera oli kiistelty poliisipsykologi, joka oli saanut koulutuksen FBI:n akatemiassa Quanticossa panttivankitilanteita ja rikollisten profilointia varten, mutta hänen persoonansa jakoi mielipiteet rajusti kahtia. Toisten mukaan 34-vuotias uranainen oli liian itsevarma ja hyödytön, toisten mukaan taas pätevä ammattilainen, joka tiesi mitä teki. "Olin valmis antamaan hänelle kuukausi sitten potkut", Mäki murahti. Suomen Tietotoimiston kotimaanosaston päällikkö päätti normaalimenettelystä poiketen antaa hälytyksen. Noin kolmellekymmenelle STT:n asiakkaalle soitettava hälytys annettiin tavallisesti vain yöaikaan. Hälytysasiakkaat olivat valtionhallintoa, suurimpia yrityksiä ja lehtiä, jotka halusivat tuoreeltaan tiedon poikkeuksellisen suurista uutisista. STT:n tietoverkkoon ja samalla Reutersin kautta maailmalle oli muutamia minuutteja aikaisemmin lähtenyt lyhyt pikauutinen: Pääministeri kaapatussa reittikoneessa Helsinki, 16.10. (STT) Helsingistä Brysseliin matkalla ollut Finnairin vuorokone on kaapattu. Vahvistamattomien tietojen mukaan... Valtioneuvoston kanslia oli selvittänyt ministereiden olinpaikat ja hälyttänyt heidät ylimääräiseen istuntoon, johon presidentti oli saapunut Mäntyniemestä. Valtioneuvosto nimitti kokouksessaan kriisiryhmän, jota johti sisäministeriön kansliapäällikkö. Poliisipsykologi Johanna Vahtera istui hammaslääkärin tuolissa ja kuunteli turbiiniporan vinkumista. Hän puristi silmiään kiinni, mutta kirkas valo paistoi luomien läpi. Poran ääni loppui. Radiossa Anna Eriksson lauloi kesästä. Johanna räpytteli vuotavia silmiään ja tunsi ripsivärin valuvan poskille, mutta hän katsoi silti suoraan silmiin Tom Cruisen näköistä nuorta hammaslääkäriä. "Karies onkin aika syvällä", Cruise sanoi. Johanna ummisti jälleen silmänsä. Vaikka kurkkuun oli kertynyt sylkeä, hän ei uskaltanut nielaista. Cruisen määrätietoiset, vahvat sormet liikkuivat hänen suussaan ja venyttivät hiukan huulia. Hän ei pitänyt lateksin kosketuksesta, vaan olisi halunnut Cruisen pitävän sormensa paljaina. "Laitan johtopuudutuksen. Se voi tuntua pienenä sähköiskun kaltaisena sävähdyksenä, kun neula osuu leukaluuhun." Kiitos rauhoittavista sanoista, Johanna ajatteli. Alaleuassa tuntui täsmälleen siltä kuin Cruise oli kuvaillutkin. "No niin, voit panna suun kiinni." "Saanko nielaista?" "Aivan vapaasti." Johanna maistoi kemiallisen ja kitkerän maun. Hoitaja oli juuri asettamassa imuria hänen suuhunsa, kun Johannan puhelin soi. Hän oli asettanut uuteen Ericssoniinsa puheluiden suodatuksen niin, että läpi tulivat vain hälytyspuhelut. Ja kanslisti tiesi hänen olevan hammaslääkärissä, joten asian täytyi olla tärkeä. "Anteeksi, voinko ottaa vielä tuon puhelun... sen täytyy olla tärkeä, sihteerini tietää että olen täällä." Johanna nautti päästessään tekemään vaikutuksen Cruiseen ja tämän kopeaan, mustasukkaisen oloiseen hoitajaan. "Sihteeri" oli osaston kanslisti, mutta väliäkö sillä? "Koeta selvitä nopeasti. Puudutus vaikuttaa pian." "Haloo", Johanna vastasi. "Tule tänne niin kuin olisit jo", kanslisti sanoi. "Sain juuri puudutuksen -" "Tule heti, usko pois. Gröndahlin määräys. Kuulitko? Määräys." Johanna sulki puhelimen. "Anteeksi, minun on pakko mennä..." Hänen alahuulensa tuntui turralta. Hän yritti nousta tuolista, mutta instrumenttitarjotin ja jyrkkä makuuasento estivät hänen aikeensa. "Oletko varma?" hämmästynyt Cruise auttoi hänet ylös kyynärpäästä tukien. "Menee hyvä puudutus hukkaan." Johanna pyyhkäisi ripsivärin poskeltaan ja tunsi itsensä suttuiseksi. Hän tunsi laittaneensa liian avokaulaisen puseron ja hapuili epämääräisesti rintamustaan. "Varataanko uusi aika?" "Soitan joskus myöhemmin", Johanna sanoi ja huomasi alaleukansa puutuvan hyvää vauhtia. Vedettyään odotushuoneessa takin ylleen hän ryntäsi ulos, hyppäsi pihalla odottavaan uuteen kirkkaankeltaiseen kupla-Volkswageniinsa ja kääntyi reippaalla vauhdilla Tapiolantielle. Hän avasi Groove FM:n, josta tuli Marcus Milleriä kuin tilauksesta. Aamun sadekuurot olivat jättäneet lätäköitä pientareen painaumiin. Maisema oli paljas ja ankea. Vasta silloin hän muisti, ettei ollut kysynyt Cruiselta mitään maksusta. No, seuraavalla kerralla. Hänen mieleensä nousi kummallinen ajatus. Miksei yksinäinen nainen voisi käydä tyydyttämässä myös muut tarpeensa yhtä hallitusti, organisoidusti ja järkevästi kuin kampaamossa tai lääkärissä käydessä? Kuinka paljon vaivaa ja pettymyksiä se säästäisikään. Hän käänsi aurinkolipan takaa meikkipeilin ja vilkaisi kasvojaan. Hän kostutti sormenpäätä suussaan ja hankasi poskeltaan ripsiväritahraa. Hän piti keskivaaleita hiuksiaan lyhyinä eikä käyttänyt liiemmin koruja. Johanna oli kääntymässä Otaniemeen poliisiammattikorkeakoulun suuntaan, jossa hän opetti muutaman tunnin viikossa virkansa ohessa, kun puhelin soi uudelleen. "Haloo?" Hän ei koskaan esitellyt itseään kuin korkeintaan etunimellä - gsm-puhelut olivat turvallisia vain teoriassa. "Johanna?" "Puhelimessa." "Tunnetko minut?" "Tunnen." Valitettavasti, Johanna ajatteli. Krp:n apulaispäällikkö Heikki Mäki ei kuulunut hänen parhaimpiin ystäviinsä ja tunne oli taatusti molemminpuolinen. "Mistä on kysymys?" Johanna kysyi ääni sammaltaen. "Voi helvetti, oletko sinä juovuksissa?" "Olen, kaiket päivät." "Mitä -" "Leukani on puuduksissa. Minut hätistettiin liikkeelle suoraan hammaslääkärin tuolista." "Aja saman tien Helsinki-Vantaalle." Mäen äänessä oli vire, joka sai Johannan valpastumaan. "Miksi?" "Paina kaasu pohjaan. Ja koeta saada kielesi toimimaan, sitä tarvitaan kohta." Osa 1 2 3 4 5 6 7 8 9