Ilkka Remes : Satama

Etusivu: Satama: Ruttokellot

	Ruttokellot Arvosteluja Kirjailijan taustakommentit Lue katkelma >> Kaikki kirjat: Pyörre Pahan perimä Hermes 6/12 Kirottu koodi Pimeän pyöveli Nimessä ja veressä Musta Kobra Ikiyö Itäveri Piraatit Uhrilento Ruttokellot Pedon syleily Pääkallokehrääjä Karjalan lunnaat	Ruttokellot Osa 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Johanna tunsi olevansa kahden tulen välissä Helsinki-Vantaan lennonjohtotornissa. Hänen herkillä kasvoillaan oli sulkeutunut, keskittynyt ilme, vaikka hänen ympärillään käytiin kiivassävyistä keskustelua. Hallituksen avainministerit ja presidentti olivat kokoontuneet hätäistuntoon ja olleet yhteydessä kentälle. Kaappaajien asettamaan määräaikaan - kello yhteentoista - oli aikaa viisitoista minuuttia. Kansainvälisen käytännön mukaisesti terroristien vaatimuksiin ei missään tapauksessa aiottu suostua suoralta kädeltä. Itsestäänselvää oli kuitenkin se, että panttivankien henkeä - varsinkaan pääministerin, vaikkei poliisijohto sanonut sitä ääneen - ei voitu asettaa liian suureen vaaraan. Niinpä terroristien vapaaksi vaatima venäläisvanki oli tuotu tiukassa poliisivartiossa kentälle odottamaan. "Hiljaa", Johanna sanoi takanaan seisovalle poliisijohdolle. Miehet vaikenivat. Johanna nautti auktoriteetistaan sen minkä raivokkaalta keskittymiseltään kykeni. "Yksi matkustajista on sairaana", kaappaaja sanoi radiosta. "Laskemme hänet peräovesta maahan. Kaksi paareilla varustettua miestä saa tulla noutamaan hänet." "Selvä." Johanna nautti oman äänensä rauhallisuudesta, täydellisestä itsekontrollistaan. Mutta ennen kaikkea häntä hiveli se valta, joka juuri nyt ylitti niiden muutamien sovinististen poliisipäälliköiden valtuudet, jotka eivät olleet luottaneet hänen kykyynsä kehittyä ammatissaan. "Jos koneessa on muita huonokuntoisia, niin ette menetä mitään jos -" Kaappaaja katkaisi yhteyden. Johanna kohotti helpottuneena peukalonsa. Viesti oli selvä: kaappaajat pyrkivät välttämään kuolonuhreja. Hän oli aistinut sen alusta saakka. Toiveikas vire hänen sisällään roihahti vaivoin piilotetuksi riemuksi, kun kaappaajat vapauttivat sydänvaivoista kärsivän miehen lisäksi kuusi naista ja kaksi lasta. Ensimmäinen sataprosenttisen onnistunut välietappi. Johanna tunsi pursuavansa euforista energiaa. Hän huomasi poliisiylijohtajan häntä kohtaan osoittaman syvän epäluulon hälvenevän silmissä. Vapautetut panttivangit ohjattiin terminaalin VIP-tiloihin lääkäreiden, psykologien ja poliisien huostaan. Poliisi ja Karhun johto keskustelivat välittömästi glukoositabletteja imeskelevien panttivankien kanssa selvittäen kaappaajiin ja tilanteeseen liittyviä yksityiskohtia. Vapautettujen joukossa oli tummahiuksinen nainen ja tämän kiharatukkainen pikkupoika. Yksi naislääkäreistä sanoi hänelle: "Voinko auttaa? Haluaisitteko jotain?" "Kiitos, pärjäämme hyvin. Milloin pääsemme pois täältä?" "Poliisi haluaa ensin keskustella jokaisen panttivangin kanssa, valitettavasti. Mutta olemme pyytäneet heitä olemaan mahdollisimman lyhytsanaisia." Nainen puhutteli kahden kesken pientä poikaansa Remiksi. Hetken kuluttua heidän luokseen tuli siviiliasuinen rikospoliisi, joka pyysi passin. Hänen avustajansa kävi ottamassa Britannian passista valokopion. Poliisi esitti naiselle tarkkoja kysymyksiä matkan tarkoituksesta, asuinpaikasta, ammatista ja sanoi lopuksi: "Ymmärrän, että haluatte kotiinne. Tarvitsemme kuitenkin osoitteenne ja puhelinnumeronne, koska haluamme vielä keskustella kanssanne." Nainen antoi puhelinnumeron sekä Ullanlinnassa sijaitsevan osoitteen. Sen jälkeen yksi psykologeista tuli hänen luokseen, mutta nainen vakuutti olevansa kunnossa ja lähtevänsä mieluiten kotiin kuten useimmat muutkin matkustajat. Hetken kuluttua hänet ohjattiin poikansa kanssa neljän muun matkustajan mukana ulos terminaalin sivuovesta, jonka luona ei ollut toimittajien laumaa. Nadja ja Rem astuivat taksiin ja poistuivat kentältä. Lennonjohtotornin tummien lasien takana elettiin piinallisia hetkiä kellon lähestyessä kaappaajien antamaa määräaikaa. Johannalle oli muodostunut kohtalaisen selkeä käsitys siitä, millaista taktiikkaa kaappaajat noudattivat. Tasan kello 11.00 kaappaaja avasi ohjaamosta radioyhteyden. "Onko Kornienko valmiina?" "Emme voi suostua vaatimuksiinne ennen kuin saamme takuut siitä, että vapautatte panttivangit", Johanna sanoi. Köysi oli pidettävä tiukalla: jos kaappaaja aisti siinä löysyyttä, köyttä olisi myöhemmin mahdoton kiristää takaisin tiukemmalle. Myönnytyksiä oli tehtävä vähitellen ja vain vastinetta vastaan. Hän oli sopinut taktiikasta poliisijohdon kanssa etukäteen. "Päästäkää -" "Selvä. Valinta oli sinun. Katso ovelle." Yhteys katkaistiin koneesta. Johanna vilkaisi esimiehiään. "Ota uudelleen yhteys", poliisiylijohtaja sanoi kireästi. "Nopeasti." "Koneen ovi avautuu", yksi poliiseista sanoi jalustalle asetetun kiikarin takaa. "Joku on polvillaan oviaukossa..." "Ettekö te saatana saa sinne yhteyttä!" poliisiylijohtaja karjui radiota käyttävän lennonjohtajan vieressä istuvalle Johannalle ja sieppasi kiikarin käteensä. Poliisiylijohtaja sai kiikarin silmilleen samalla hetkellä, kun pääministerin niskaan ammuttiin laukaus. Johanna tuijotti näkyä ja tunsi maailmansa romahtavan. Osa 1 2 3 4 5 6 7 8 9