Ilkka Remes : Satama

Etusivu: Satama: Ruttokellot

	Ruttokellot Arvosteluja Kirjailijan taustakommentit Lue katkelma >> Kaikki kirjat: Pyörre Pahan perimä Hermes 6/12 Kirottu koodi Pimeän pyöveli Nimessä ja veressä Musta Kobra Ikiyö Itäveri Piraatit Uhrilento Ruttokellot Pedon syleily Pääkallokehrääjä Karjalan lunnaat	Ruttokellot Osa 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Maksim vetäytyi koneen oviaukosta, kiskaisi pääministerin ruumiin sivuun ja heitti sen päälle sinisen lentohuovan. "Lukitse ovi", hän sanoi kauttaaltaan tärisevälle lentoemännälle, joka noudatti määräystä hätäisesti. Ohjaamosta kävelevän Viktorin rokonarpiset kasvot kiilsivät hiestä. Matkustamossa oli hiirenhiljaista. Ulkoministeri Juvonen istui paikoillaan verinen nenäliina kädessään. Hän oli seuraava. Kaappaaja lähestyi Juvosta. Juvonen kavahti vaistomaisesti seisomaan ja tuijotti venäläistä silmiin. Akkiä venäläinen kohotti kämmenensä. Juvonen vetäisi vaistomaisesti päätään taaksepäin, mutta kaappaaja ei lyönyt vaan piti kämmentään seis-asennossa niin, että Juvonen saattoi nähdä kämmenpohjaan kirjoitetun tussilla CESAR. Kaappaaja puristi kätensä nyrkkiin ja karjaisi Juvoselle: "Istu!" Juvonen lysähti tuolille kuin sähköiskun saaneena. Hänen tajunnassaan poltti kämmenpohjaan kirjoitettu sana. Hän näki kaappaajan sylkäisevän kämmeneensä ja hankaavan sitä housuihinsa kävellessään ohjaamoon. Juvonen sulki silmänsä. Se ei voinut olla totta. Hän tunsi voimien pakenevan raajoistaan. Cesar. Kukaan muu matkustajista ei ollut nähnyt viestiä. Hän joutui taistelemaan kaikin voimin pitääkseen sisällään roihuavan pakokauhun aisoissa. Pienikokoinen, poikamainen mies pujahti ulos mainostoimisto Rasanen-Santavuori-Alhon pääovesta Yrjönkadulle. 35-vuotiaalla Otso Vaismaalla oli vaaleat lyhyet hiukset, jotka erottuivat kirkkaina ruskettunutta ihoa vasten. Hän oli oikaisemassa Vanhankirkon puiston halki iänikuisissa samettihousuissaan ja tummassa puolitakissaan, kun puhelin värisi hänen taskussaan. "Vaismaa." "Täällä puhuu Julia Smolka, hyvää päivää. Olisiko sinulla hetki aikaa jutella?" Nainen puhui kaunista englantia reippaalla ja miellyttävällä äänellä. "Mitä asia koskee?" "Voisimmeko tavata? "Mistä on kysymys?" "En valitettavasti voi kertoa etukäteen..." "En aio osallistua arvausleikkeihin." Otso oli katkaisemassa linjan, mutta soittajan määrätietoisen maanitteleva äänensävy sai hänet kuuntelemaan. "Minulla on tarjous. Et tule katumaan, jos kuuntelet sen." Otso pysähtyi punaisiin liikennevaloihin Lönnrotinkadun kulmaan. Uteliaisuus ja seikkailumieli alkoivat voittaa. Ne olivat ominaisuuksia, joita häneltä ei puuttunut - ne olivat ajaneet hänet aikoinaan reportteriksi ja myöhemmin mainosalalle. "Edustamani moskovalainen vodkavalmistaja saattaisi olla kiinnostunut ostamaan asiantuntemustasi." "En tee alkoholimainontaa. Enkä tupakkamainontaa enkä muutakaan vastaavaa." Keskiverto mainosmies olisi antanut oikean kätensä saadakseen vodkafirman asiakkaakseen, mutta Otso ei ollut keskiverto mainosmies. v"Arvostan ihmisiä, joilla on periaatteita", nainen sanoi. "Mutta tässä tapauksessa -" "Anteeksi, minulla on kiire", Otso keskeytti ja katkaisi linjan. Johanna istui lennonjohtotornin käymälän kaakelilattialla ja tuijotti pesualtaan viemäriputken mutkasta heijastuvaa kuvaansa, joka oli kuin vääristävän kalansilmäobjektiivin kautta otettu valokuva. Hänen päässään ei liikkunut mitään. Kaikki oli pysähtynyt hetkeen ennen kaappaajan laukausta. Laukausta edeltävä itseluottamus oli jähmettynyt irvokkaaksi kuoreksi hänen ympärilleen, hauraaksi jäänteeksi jostakin, jota ei enää ollut eikä koskaan tulisi olemaan. Oveen koputettiin napakasti. "Johanna?" apulaispäällikkö sanoi. "Onko kaikki kunnossa?" Johanna kostutti kielenkärjellään rutikuivat huulensa ja yritti sanoa jotain, mutta ei saanut ääntä. Hän puristi silmänsä kiinni ja pakotti huulensa toimimaan. "On..." "Ala tulla. Sinua tarvitaan." Johanna oli kuulevinaan apulaispäällikön äänessä säälittävän lohdutusyrityksen - mutta vain siksi että tilanne jatkui ja Johannaa todella tarvittiin. Toistaiseksi. Ilmailulaitoksen lentokenttäkalustoon kuuluva auto pysähtyi kaapatun koneen viereen. Ulos astui kaksi miestä: venäläinen rikollinen Roman Kornienko ja vapaaehtoinen Finnairin lentäjä. Kaksikko nousi takaportista koneeseen. Hetken kuluttua samasta ovesta marssi ulos 64 matkustajaa. Juvonen istui paikallaan matkustamon eturivissä, veri poskelle kuivuneena, sydän jyskyttäen. Muut 18 panttivankia istuivat hiljaa hänen takanaan. Turistiluokassa oli tyhjää, vain huovalla peitetty pääministerin ruumis makasi lattialla. Juvonen huomasi kuinka hämmentyneeltä sisään talutettu Kornienko näytti - hän keskusteli kiivassävyisesti kaappaajien kanssa eikä näyttänyt lainkaan tyytyväiseltä. Rokonarpinen ohjasi lentäjän ohjaamoon. Juvonen näki avoimesta ovesta kuinka kaappaaja näytti lentäjälle karttaa. Kone rullasi kiitoradalle ja nousi ilmaan viivytyksittä. Juvonen yritti katsoa mihin suuntaan he olivat menossa, mutta se oli mahdotonta. Jonkin ajan kuluttua hän näki, kun mustapartainen kaappaaja otti hädin tuskin ylälokeroon mahtuvasta kassistaan tiiviisti pakattua reppua muistuttavan kantamuksen, jonka hän köytti selkäänsä monimutkaisilla nivusien ali kulkevilla vöillä. Laskuvarjo, Juvonen tajusi tyrmistyneenä. Kaappaajalla on mukanaan laskuvarjo. Toinen kaappaaja vahti panttivankeja ja lentäjää ohjaamon ovella ase kädessään. Juvonen tuijotti epäuskoisesti miesten puuhia. Rokonarpinen meni ohjaamoon antamaan määräyksiä lentäjälle. Kone alkoi pudottaa voimakkaasti korkeuttaan ja kallistua. Juvonen katsoi huolestuneena ikkunasta. Pellot ja metsät levittyivät koneen alla silmänkantamattomiin. Hän arvioi heidän ehtineen parinsadan kilometrin päähän Helsingistä. Loivasti mutkitteleva tie halkoi vihreää mattoa, siellä täällä näkyi metsätilkkuja ja maatiloja. Juvonen ei pystynyt tunnistamaan aluetta. Koneen vauhti tuntui hidastuvan lähelle putoamispistettä moottoreiden jylinän yltyessä ja korkeuden laskiessa. Kornienko auttoi laskuvarjon selkäänsä kiinnittänyttä mustapartaista kaappaajaa raahaamaan pääministerin ruumiin oviaukolle. Kaappaaja veti ilmeenkään värähtämättä ruumiin itseään vasten ja kytki sen ympärille nivusien ali monipisteturvavyötä muistuttavat tiiviit valjaat. Juvonen nielaisi typertyneenä. Mustapartainen oli samassa paketissa pääministerin kanssa. Tandem-hyppy ruumiin kanssa. Miksi Herran nimessä? Rokonarpinen puki ohjaamon ovella omasta kassistaan selkäänsä samanlaisen laskuvarjon. Kireänsävyinen venäjänkielinen keskustelu kiihtyi kaappaajien sekä äärimmäisen hermostuneen näköisen Kornienkon välillä. Hän asettui vastahankaisesti rokonarpisen eteen ja tämä kytki rutinoiduin ottein tandemvaljaat Kornienkon nivusien ali. "Hyvät matkustajat, tässä puhuu koneen väliaikainen kapteeni Mauri Saikkonen", kaiuttimista sanottiin englanniksi. "Joudun käyttämään kaappaajien vaatimuksesta englanninkieltä ja pyydän matkustajia tulkkaamaan tämän viestin niille, jotka eivät puhu englantia." Lentäjän ääni oli vakaa ja rauhallinen, mutta Juvonen huomasi matkustajien katsovan toisiaan levottomina. "Olemme nyt laskeutuneet kaappaajien vaatimuksesta noin 6000 jalan eli 1800 metrin korkeuteen. Olen laskenut matkustamon paineen ulkoilman tasolle. Meillä ei ole ongelmia, mutta pyydän kaikkia varmuuden vuoksi kiinnittämään huolella istuinvyön, nostamaan selkänojan pystyasentoon, riisumaan silmälasit, hammasproteesit ja korkokengät sekä ottamaan pakkolaskuasennon. Painakaa päänne polviin ja ottakaa nilkoistanne kiinni. Kiitos." Juvosen sydän alkoi hakata rintakehän sisällä. Hän asettui lentäjän määräämään asentoon ja huomasi muiden tekevän samoin. Hän tunsi pulssin ohimoillaan. Nuori nainen alkoi itkeä hysteerisesti, mutta suurin matkustajista hillitsi paniikkinsa. "Gotov", mustapartainen kaappaaja huusi ja veti silmilleen tiukkoja uimalaseja muistuttavat suojalasit. Sen jälkeen hän kiinnitti oman ja toverinsa laskuvarjon hyppynarun ovea lähimpänä olevan istuimen jalkaan ja tarttui ovenavausmekanismiin eteensä köytetyn pääministerin ruumiin ohi kurkottaen. Paksu ovi kääntyi raskaasti auki. Ilmavirran kohina täytti matkustamon. Vitivalkoiseksi kalvennut Kornienko kiskoi silmilleen lasit. Koneen vauhti hidastui entisestään. Moottoreiden ääni nousi ja laski. "Minutotshku", mustapartainen huusi. Rokonarpinen katsoi alas toverinsa olan yli pistooli kädessään. "Poshol!" Hän läimäytti toveriaan olalle. Ilmavirta näytti kiskovan kaappaajan hiukset irti valkoisena hohtavasta päänahasta. Juvonen käänsi pakkolaskuasennossa päätään ja näki mustapartaisen kaappaajan ponnistavan itsensä tyhjyyteen kuollut pääministeri sylissään. Rokonarpinen läimäytti eteensä kytkettyä, pelokkaan näköistä Kornienkoa olalle ja astui sanaakaan sanomatta ulos tyhjyyteen toverinsa perässä. Lentoemäntä harppasi oviaukolle ja sulki oven. Matkustamossa vallitsi tyrmistynyt hiljaisuus moottoreiden äänen noustessa korkeammaksi ja koneen kallistuessa ylöspäin. Ulkoministeri Juvonen tuijotti eteensä lasittunein silmin. Pääministeri oli kuollut - ja hän oli varapääministeri. Eli Suomen pääministeri. Siniharmaa laskuvarjo solahti auki ja Viktor tunsi putoamisvauhdin hidastuvan kuin valtavan kuminauhan voimasta. Kornienko esti näkyvyyden eteen, joten Viktor käänsi kasvonsa sivulle. Maankamara häämötti kaukana heidän allaan. Heidät ympäröivän hiljaisuuden rikkoi vain Kornienkon hermostunut, kiihkeä hengitys. Niityt, pellot ja metsät levittyivät avarana, harvaan asuttuna mattona. Viktor siirsi molemmat kätensä valjaiden vankkoihin solkiin, jotka pitivät Kornienkon kiinni hänen omissa valjaissaan. Hän asetti sormensa lukitusmekanismin vipujen alle ja väänsi ne nopealla, yhtäaikaisella liikkeellä auki. Samalla hetkellä hän tönäisi valjaista irronnutta Kornienkoa voimakkaasti selkään. Kornienko putosi, mutta ehti tarrata Viktoria nilkasta kiinni. Viktor sätki jalkaansa. Kornienkon ote oli tiukka ja Viktor joutui potkimaan toisen kenkänsä kärjellä tämän vitivalkoisia käsiä. Vasta napakat potkut ja jalan ravistelu saivat Kornienkon otteen kirpoamaan. Hiljaisuuteen kiirivä epäinhimillinen huuto loittoni Kornienkon syöksyessä maankamaraa kohti nopeasti etääntyvänä mustana, rimpuilevana pisteenä. Osa 1 2 3 4 5 6 7 8 9