Ilkka Remes : Satama

Etusivu: Satama: Uhrilento

	Uhrilento Arvosteluja Kirjailijan taustakommentit Lue katkelma >> Kaikki kirjat: Pyörre Pahan perimä Hermes 6/12 Kirottu koodi Pimeän pyöveli Nimessä ja veressä Musta Kobra Ikiyö Itäveri Piraatit Uhrilento Ruttokellot Pedon syleily Pääkallokehrääjä Karjalan lunnaat	Uhrilento Osa 1 2 3 4 Jo lentolipun näkeminen sai Antin sydämen tykyttämään. Hän ei pelännyt lentämistä, hän ei vain pitänyt siitä. Hän asetti lipun lompakkonsa väliin ja katsoi luottokorttien seassa näkyvää Tinan kuvaa. Siinä oli toinen syy sydämentykytykseen. Koneessa kärsimisen jälkeen odotti palkinto. Antti meni mappeja ja kirjoja pursuavan hyllyn eteen työhuoneessaan IC-Pharman tuotekehitysyksikössä Heidelbergissa ja heitteli sohvalle hermokasvutekijää koskevia papereita. Häämatkalle ei voisi ottaa liikaa töitä, vain välttämättömimmän. Sisäpuhelin liversi. "Jürgen täällä..." hätääntynyt ääni sanoi. "Hälytys kolmosessa. AFS." Antti riuhtaisi oven auki ja juoksi täyttä vauhtia käytävää pitkin. Määrätietoisin sormenliikkein hän työnsi kaulassaan roikkuvan henkilökortin oven pielessä olevaan koloon ja painoi hätänappia. Sähköovi jäi auki hänen perässään ja sen yläpuolella alkoi välkkyä punainen valo. Samassa tahdissa ulvoi korvia särkevä hälytinsireeni. PET-laboratorion oven edessä huolissaan häärivät valkotakkiset ihmiset väistivät Anttia, joka harppoi viileäksi ilmastoituun, toimenpidevalaistuun tilaan. Suuren aivokuvauslaitteen valmisteluvuoteessa makasi elottoman näköinen pitkähiuksinen mies - sama, jolle Antti oli tuntia aiemmin vakuuttanut, ettei kuvauksesta aiheudu pienintäkään vaaraa. "Mitä tapahtui?" Antti kysyi hengästyneenä Jürgeniltä ja kumartui potilaan ääreen. "Puhdistin hänen päänahkaansa -" "Millä?" "Klorheksidiinillä." Antti tunnusteli miehen pulssia. Se oli äärimmäisen heikko, mutta potilas hengitti itse. Antti kiskaisi kertakäyttöisen injektioruiskupussin auki ja otti ensiapulaukusta adrenaliiniampullin. "Verenpaine", hän sanoi tutkimusapulaiselle samalla kun imi ruiskuun millilitran adrenaliinia. Potilaan laiha käsivarsi oli täynnä pistoarpia. Antti etsi suonta, mutta ei löytänyt. Iho tuntui kosteankylmältä, periferia oli kiinni. Antti yritti taistella paniikkia vastaan. "En saa suoniyhteyttä", hän sanoi ja otti adrenaliiniampullin uudelleen käteensä. "Annan intramuskulaarisena. Olkavarsi esiin." Antti imi adrenaliinia ruiskuun kaksi millilitraa lisää ja huomasi käsiensä alkavan täristä. Hän kääntyi selin avustajaan, joka leikkasi potilaan paitaa auki. "Verenpaine laskee. 87/46." Antti injektoi adrenaliinin napakalla työnnöllä potilaan hauislihakseen. "Ringer-tippa", hän sanoi avustajalle. Käytävältä kuului kolinaa, kun siirrettävä potilassänky tuotiin laboratorioon. Antti saattoi potilaan sivuovelle ja huomasi, että tämän laihalla, jänteisellä kaulalla oli ohut nahkanuora, josta riippui puinen risti. Siniset hälytysvalot välkähtelivät hämärässä syysillassa, kun ambulanssi peruutti ovea kohti. Poikatyttömäinen keski-ikäinen nainen hyppäsi alas valkoisessa takissaan ja veti kävellessään lateksisormikkaita käsiinsä. "Anafylaktinen sokki", Antti sanoi ambulanssilääkärille ääni aavistuksen värähtäen. "Nähtävästi klorheksidiini, jolla ihoa puhdistettiin elektrodien kiinnittämistä varten. Häntä valmisteltiin aivokuvaukseen... Annoin adrenaliinia lihakseen kolme milliä ja Ringer-tipan." Ambulanssimiehet siirsivät potilaan Mercedekseen, jonka sisältä hohti kirkas valkoinen valo. Nainen katsoi miehen arpista käsivartta. "Narkomaani?" "Hän on mukana lääketutkimuksessa vapaaehtoisena koehenkilönä." "Mitä te tutkitte?" Antti nyökkäsi naisen sormikaskäsien suuntaan. "En suosittele lateksia. Hän saattaa olla yliherkkä sillekin. Onko teillä vinyylihansikkaita?" "Ei. Mutta olen varovainen." "Se ei riitä." Nainen vilkaisi Anttia närkästyneenä. Tämä ei piitannut katseesta. "Jürgen, hae vinyylihansikkaita." "En käytä vinyyliä", ambulanssilääkäri sanoi ja kömpi autoon potilaan viereen. "On suurempi tilastollinen todennäköisyys että hän reagoi lateksiin kuin klorheksidiiniin." "Minulla ei ole aikaa jankuttaa", nainen sanoi ja otti telineestä verenpainemittarin. "En ota koehenkilöilläni yhtäkään turhaa riskiä. Olkaa hyvä ja vaihtakaa vinyylihansikkaat." Jürgen palasi hansikaspakkaus mukanaan. Antti otti sen ja ojensi naista kohti. Tämä vilkaisi Anttia kulmiensa alta ja tarttui vastahakoisesti pakettiin. "Kenen kanssa minulla oli kunnia asioida?" Antti kysyi. "Ja mistä tavoitan teidät?" "Numero on kyljessä", nainen tokaisi. "Anteeksi?" Kuljettaja sulki auton oven ja Antti huomasi tuijottavansa siihen maalattua puhelinnumeroa, joka lähti loittonemaan saman tien. "Kirjoita numero ylös", Antti sanoi Jürgenille, joka jäi hapuilemaan kynää taskustaan Antin kävellessä sisään. Hetken kuluttua Jürgen juoksi Antin perässä käytävällä. "En ehtinyt saada puhelinnumeroa ylös..." "726 4041", Antti sanoi vauhtiaan hidastamatta. Hän palasi työhuoneeseensa, kiskaisi oven perässään kiinni ja lysähti lihakset täristen sohvalle. Hän puristi silmänsä kiinni ja näki edessään verisen raitiovaunupysäkin Kolmen sepän patsaan edessä. Syvään hengittäen hän pakotti muistot takaisin mielensä uumeniin ja nousi työpöytänsä taakse. Hän kaivoi toiseksi alimmasta laatikosta pahvisen paperiliitinrasian, poimi rasiassa olevien tablettien joukosta hapuilevin sormin yhden suuhunsa ja nielaisi sen ilman vettä. Viulisti viritti ja huolsi instrumenttiaan saadakseen sen soimaan siten kuin halusi. Aivot olivat Antin instrumentti. Tumma tahra neuronien ja synapsien uumenissa oli kuin epävireinen viulunkieli. Molemmat oli saatava kuriin. Antti vilkaisi kelloaan, otti pullean nahkasalkkunsa ja keskittyi ajattelemaan vain Tinaa. Osa 1 2 3 4