Ilkka Remes : Silta

Etusivu: Silta

	Pimeän uhrit Osa 1 2 3 4 5 OSA 1. Venäläisen Kansanpuolueen tuore ministeri Andrei Kovalenko tuijotti virka-autonsa tummennetun ikkunan takaa Roihupellon korkeita taloja, joiden yllä roikkui pilvinen taivas. Suuri osa hänen äänestäjistään asui Itä-Helsingissä, joten alue oli tullut tutuksi kymmenien vaalitilaisuuksien vuoksi. Radiosta soljui vaimea venäjänkielinen uutislähetys. Huolitellun näköinen Kovalenko nautti kuljettajan ajaman hybridi-Mercedeksen tasaisesta kyydistä ja huomasi viereisellä kaistalla ajavien kiireisten työmatkalaisten vilkaisevan uteliaina mustaa ministeriautoa. Kaksi viikkoa ministerinä olivat nostaneet Kovalenkon kuuluisuuteen, josta hän ei ollut tavallisena kansanedustajana päässyt osalliseksi, vaikka oli kuulunut puolueensa ensimmäisiin läpimenneisiin. Itäväylälle näkyvien talojen parvekkeet olivat täynnä tavaraa: muovilaatikoita, pyykkiä, polkupyöriä, pieniä lautasantenneja. Alaovien vieressä seisoskeli suurina miesryhminä somaleja, venäläisiä ja muita siirtolaisia. Alueella asuvat suomalaiset kuuluivat alimpiin eli tiedon ulottumattomissa oleviin sosiaaliluokkiin, joille riitti satojen digikanavien suoltama viihde. Roskalavat pursuivat pikaruokakoteloita ja muoviroinaa ja talojen välissä olevat viheralueet rehottivat hoitamattomina. Kovalenko kaivoi salkustaan papereita huomista kokousta varten, mutta ei jaksanut keskittyä niihin. Häntä painoivat VKP:n puoluesihteerin, hänen pahimman poliittisen kilpailijansa kovat puheet ja jatkuva näykkiminen, jota suomenkielinen media rakasti. Kovalenko oli varma siitä, että Nikitinin ehtymättömään vaalikassaan tuli rahaa mafialta. Itäkeskuksen lasipintoja peittäviin levyihin kiinnitetyt mainosteippaukset repsottivat tuulessa ja joutilaat seisoskelijat velloivat kirjavana massana etnisten ruokakauppojen, basaareiden, teehuoneiden ja tyhjät liikkeet vallanneiden kirpputorien liepeillä. Entisellä pysäköintialueella betoniseinämien välissä juoksi resuisia nuorukaisia jalkapallon perässä. Seinissä törrötti vieläkin valomainosten rikkikivitettyjä runkoja. Äkkiä Kovalenko tajusi unohtaneensa ostaa kukkia tai muita tuliaisia. Mutta täällä hän ei voisi laittaa kuljettaja-henkivartijaakaan ostamaan mitään - edes suomalaiset poliisit eivät menneet alueelle kuin pakon edessä. Talot ja ympäristö kohenivat matkan edistyessä. Itäsalmen hypermarkettien tienoilla liikenne oli pahasti puuroutunut ja tuulilasiin kuljettajan näkökenttään heijastuvien liikennemerkkien ja -tiedotusten rytmi kiihtyi. Autojonot kääntyivät Aldin ja vastapäisen Carrefourin jättimäisille pysäköintialueille. Ylhäällä loisti Allianzin sinihohtoinen lasermainos. Ruuhka oli niin paha, että Kovalenko päätti pysähtyä Sipoonlahden K-kioskissa. Miia oli kukkakimppunsa ansainnut. Ministeri vilkaisi etuistuimen selkänojaan kiinnitetyn näyttöpaneelin kelloa ja huomasi olevansa jo nyt puoli tuntia myöhässä. Hän sipaisi hiuksensa ojennukseen ja otti povitaskustaan viestimen, mutta Miia ei vastannut. Puolikkaan kämmenen kokoinen kuvaruutu pysyi pimeänä. Pöydällä lepäävä mediaviestin liversi itsepintaisesti. Nuori sänkihiuksinen mies pyyhkäisi hikoavat kämmenpohjansa sinisten haalareiden reisiin ja otti työkalupakista suurikaliiperisen komposiittimuovisen Glock-pistoolin. Viestimen liverrys loppui. Roni asettui kokeilumielessä antiikkikaapin sivustalle varmistuakseen siitä, ettei näkynyt peilin tai muun heijastavan pinnan kautta eteishalliin. Hän ei ollut koskaan käynyt näin kalliisti sisustetussa asunnossa. Huonekalut olivat perintötavaraa samoin kuin koko talo. Viha kuohahti Ronin sisällä ja peitti alleen hetki hetkeltä kiristyvän jännityksen. Hänen kotonaan ei ollut jykeviä vanhoja tammihuonekaluja eikä käsinsolmittuja mattoja. Hänen 66-vuotias isänsä oli ollut koko ikänsä työtön; ainoat liikahdukset tämän uralla olivat olleet siirtyminen nuorisotyöttömästä pitkäaikaistyöttömäksi ja lopuksi työttömyyseläkkeelle. Eikä Ronin omalla informaatikon palkalla ostettaisi muuta kuin halvimpia muovihuonekaluja kehäteiden halpahalleista. Katsottuaan paikan valmiiksi hän palasi sisäkautta saunaosastoon ja varmistui siitä, että teippi pysyi lauteiden alle köytetyn naisen suun edessä. Kylmään saunaan levisi puuritilän takaa himmeä valo. Varatuomari Miia Paakkolalla oli naisellinen jakkupuku ja huolella meikatut kasvot. Hän tuoksui kalliilta parfyymilta, joka sai Ronin vatsanpohjan kutiamaan. Katkeruus purkautui Ronin huulilta tukahtuneena kirouksena. Ei riittänyt, että Andrei Kovalenko oli päässyt kansanedustajaksi ja ministeriksi, vaan hänellä oli kaiken huipuksi kaunis ja älykäs naisystävä, jollaisesta Roni ei uskaltanut edes uneksia. Kovalenkon menestyminen politiikassa ei sinänsä ollut ihme, sillä tämä oli lähestulkoon ainoa salonkikelpoinen venäjänkielisten edusmies, luotettava ja hyvämaineinen. Roni palasi olohuoneeseen kiertäen ikkunat kaukaa. Ulkona hämärsi pilvisen taivaan vuoksi tavallista aikaisemmin eikä sisällä ollut valoja. Hän liikkui ase kädessään joustavin ja itsetietoisin elkein, jotka oli ominut tuhansista katsomistaan väkivaltaelokuvista ja hionut ampumakerhossa huippuunsa. Hän oli kasvattanut itselleen pistoksilla jämerät reisi- ja hauislihakset, mutta rahat olivat loppuneet kesken ja kyynärvarret töröttivät hintelinä tikkuina. Roni asettui passipaikalleen kaapin kulman taakse. Hetki sitten takapihalla hän oli tuntenut olonsa epävarmaksi: hän olisi toiminut mieluummin pimeässä, mutta takaovi oli suojaisessa paikassa ja murtohälyttimet olivat antiikkiset. Alue oli hiljainen, vain yhdellä suunnalla kuusirivin takana oli hiljaisen näköinen omakotitalo. Hiljaisen näköisen talon yläkerrassa valittiin parhaillaan poliisiaseman päivystysnumeroa. Talossa asuva eläkeläisnainen oli nähnyt kuusiaidan lomasta, kun haalariin pukeutunut työmies oli mennyt naapurin takaovesta työkalupakki kädessään. Valkohiuksinen entinen opettaja oli pukeutunut mustiin housuihin ja mustaan poolopaitaan. Puhelin toisessa kädessään hän tarttui kaukosäätimeen ja pienensi litteistä kaiuttimista virtaavan lempimusiikkinsa äänenvoimakkuutta. Dingon "Autiotalon" sävelet painuivat taka-alalle. Nainen ei olisi kiinnittänyt haalarimieheen sen kummempaa huomiota, ellei olisi huomannut tämän seisoskelleen pensaiden katveessa jo aiemmin iltapäivällä. Kadun toiselle puolelle oli murtauduttu helmikuussa ja koko seutu oli muuttunut vuosi vuodelta rauhattomammaksi. Narkomaanit ja muut tyhjäntoimittajat ulottivat retkensä Itä-Helsingin lähiöistä yhä useammin Sipoon hienostoalueille saakka. Autoja heillä ei ollut, mutta varastettuja sähköpyöriä sitäkin enemmän. Poliisiaseman päivystäjä otti ilmoituksen vastaan nihkeän kuuloisena. Tämä selvästi ajatteli, että vanhusten joutilaisuus saa heidät näkemään ja kuulemaan mitä ihmeellisempiä asioita, mutta lupasi varmuuden vuoksi lähettää partion. Vanhus palasi ikkunaan mutta mitään kummallista ei näkynyt, joten hän käänsi musiikkia lujemmalle. "Me käsi kädessä kuljemme taloon autioon..." Nainen vaipui hetkeksi ajatuksiinsa ja tuijotti haikeana kaukaisuuteen. Hän otti kesken jääneen aikakauslehden ja alkoi selailla kalliille kiiltävälle paperille painettuja sivuja. Kosmetiikkamainosten, matka-artikkeleiden ja seuranhakupalveluiden hyväkuntoiset vanhukset saivat hänet tuntemaan itsensä raihnaisen näköiseksi. Yksityissairaalat mainostivat näyttävästi plastiikkakirurgiaa, mutta hän säästi uutta sydäntä varten. Roni työnsi viereisessä talossa työkalupakin piiloon seinän viereen ja tiukensi vaistomaisesti otettaan pistoolin kahvasta. Hän kuuli oman verensä kohinan korvissaan ja joutui nielaisemaan jännityksestä, jota viha kuitenkin tasoitti. Hän olisi saattanut ryhtyä hankkeeseen ilman rahaakin, mutta palkkio oli tehnyt suostumisen helpoksi. Venäläinen ministeri. Se oli liikaa. Jonkun oli puututtava asioihin. Viro, Latvia ja Liettua olivat liittyneet Euroopan Unioniin samana vuonna kun hän oli syntynyt, 2011. Suuri osa Virosta lähteneistä vironvenäläisistä oli muuttanut Suomeen, pienempi osa Ruotsiin ja Saksaan. Latviasta oli tullut muutamia kymmeniä tuhansia latvianvenäläisiä, joten venäjänkielisten määrä oli noussut Suomessa parissakymmenessä vuodessa 60.000:sta neljännesmiljoonaan. Suomi oli tehnyt kaikkensa saadakseen työvoiman vapaata liikkumista rajoittavan erityisklausuulin, mutta Brysselissä ei oltu haluttu antaa minkäänlaista erityiskohtelua. Kun Puola, Tshekki ja Unkari olivat liittyneet Unioniin vuonna 2006, oli seuraukset koettu Saksan ja Ranskan työmarkkinoilla rajuina, mutta niihin oli sopeuduttu. Myös Suomelta edellytettiin sopeutumista - samaa mallikelpoista joustoa, jota se oli osoittanut koko jäsenyytensä ajan. Roni kirosi mielessään ihmisten passiivisuutta. Edes nationalistien rintama ei ollut yhtenäinen, vaan se koostui sekavasta joukosta nuoria idealisteja, äärioikeistolaisia ja poliittisen eliitin ulkopuolelle jääneitä. Brysselin herrahississä olevat suomalaispoliitikot ja virkamiehet ajatelivat vain omaa etuaan, eivät maan etua. Ainoa mahdollinen ratkaisu olisi ollut Suomen ero Unionista, mutta eroa vaativat ryhmät oli leimattu äärimmäisyysilmiöksi eikä asiasta oltu järjestetty edes kansanäänestystä. Ero ei ollut haihattelua: Suomi oli aikoinaan liittynyt EU:hun nimenomaan turvallisuuspoliittisten syiden vuoksi, mutta enää niitä ei tarvinut ajatella. Suomi oli vakiinnuttanut asemansa Naton jäsenenä ja Venäjä toimi läheisessä yhteistyössä Naton kanssa - Venäjän ja länsiliiton edut olivat yhteneväiset ja Kaukasuksen kriisi oli lopullisesti osoittanut niiden yhteisiksi vihollisiksi muslimifundamentalistit ja Kiinan. Ronin katse hakeutui puolihämärässä huoneessa kirjahyllyyn. Hän ei ollut koskaan nähnyt noin paljon oikeita kirjoja, paitsi ehkä joskus lapsena tädin luona. Televisiota ei näkynyt missään. Kummallinen talo. Kömpelöt, henkevän näköiset aidot kirjat saivat Ronin tuntemaan omistajaa kohtaan alemmuudentuntoa. Aikoinaan koulussa Roni oli lukenut muutamia kirjoja paperilta, mutta kuvattomiin, ei-interaktiivisiin tarinoihin oli ollut vaikea keskittyä. Kulttuuriministeri Andrei Kovalenkoa kuljettava Mercedes kääntyi rauhalliselle pihakadulle, jonka kosteaan pintaan oli tarttunut keltaisia koivunlehtiä. Hän ei suostunut elämään vankina asemansa vuoksi - hänellä ei esimerkiksi ollut pienintäkään aikomusta julkistaa suhdettaan Miia Paakkolaan. Suhteessa sinänsä ei ollut mitään salailtavaa, mutta hän ei halunnut aiheuttaa Miialle julkisuuden paineita. Kovalenkoa häiritsi Viktor Nikitinin, Venäläisen Kansanpuolueen puoluesihteerin, viimeaikainen käytös. Nikitin olisi halunnut ministeriksi, se oli päivänselvää. Mutta viime aikoina katkeruus oli muuttunut oudon omahyväiseksi itsevarmuudeksi. Roni kuuli auton äänen. Hän veti syvään henkeä ja yritti pakottaa itsensä rauhalliseksi. Auto meni ohi, se ei ollutkaan Kovalenko. Roni tunsi helpottuneisuutta, vaikka tiesi että hänen olisi pitänyt tuntea pettymystä. Hän lietsoi itseensä vihansekaista energiaa palauttamalla mieleensä ministeri Kovalenkon kasvot tv-lähetyksessä. Kontrasti sympaattisen naapurinpojan olemuksen ja vähemmistöpoliitikon mielipiteiden välillä oli huutava: "Venäjänkielisiä on Suomessa 0,2 prosenttia enemmän kuin ruotsinkielisiä. Miksi maitotölkissä lukee mjölk, mutta ei moloko?" Roni sai itsensä kiehumaan raivosta. Kovalenkon äänestäjillä oli omia lehtiä, internetpalveluja, digitaalisia radio- ja tv-kanavia, kouluja, urheiluseuroja, puolue. Yksi kuitenkin puuttui ja sen myötä kaikki: virallisen vähemmistökielen asema. Se oli todellinen kynnyskysymys, periaattellinen virstanpylväs matkalla "monikulttuuriseen Suomeen". Viimeisten viiden vuoden aikana yleinen ilmapiiri oli muuttunut asialle vastaanottavaisemmaksi. Myöntyväisyyspolitiikan kannattajat, erityisesti vihreät ja sosiaalidemokraatit, olivat vahvasti edustettuina tiedotusvälineissä, joten kansaa oli totutettu ajatukseen kolmannesta virallisesta kielestä. Vain iäkkäämmän väestönosan puolueissa - lähinnä kokoomuksessa, keskustassa ja muutamissa sirpaleisissa eläkeläispuolueissa - oli äänestäjiä, joiden vanhemmat ja isovanhemmat olivat kokeneet sodan vajaat sata vuotta sitten. Ronin kaltaisia kansallismielisiä nuoria pidettiin kiihkoilijoina. Mutta nyt jos koskaan oli toimittava. Venäjän EU-jäsenyys lähestyi päivä päivältä ja kaikki Suomen paniikinomaiset tunnustelut työvoiman vapaan liikkumisen rajoittamiseksi oli tyrmätty Brysselissä. Siellä asiassa ei haluttu nähdä kummempia ongelmia - ja kun Brysselissä asiaan suhtauduttiin viileän neutraalisti, eivät valtapuolueiden viestintuojatkaan halunneet tehdä itsestään hankalia ja vaarantaa urakehitystään Brysselissä. Heille oli tärkeämpää oma ura kuin isänmaan etu. Mediassa ei näkynyt asiasta tasapuolista keskustelua, missään ei sanottu suoraan, että Pietarissa oli kahdeksan miljoonaa ihmistä, joista puolet oli Suomen-vierailuillaan ihastunut puhtaampaan, turvallisempaan ja toimivampaan naapurivaltioon - maahan jonne he halutessaan pian pääsisivät pysyvästi asumaan. Ulkoa kuului pihalle kaartavan auton ääni. Roni hätkähti. Hän painoi takaraivonsa seinää vasten ja poisti aseestaan varmistimen. Osa 1 2 3 4 5