Ilkka Remes : Silta

Etusivu: Silta

	Pimeän uhrit Osa 1 2 3 4 5 OSA 4. Roni Lukkari kohottautui seisomaan nähdessään valkoisen Sonyn pysähtyvän pihalle ulko-oven eteen. "Lähdetään", hän sanoi käheästi. Ministeri Kovalenko nousi vaivalloisesti ylös. Roni ohjasi käsivarresta ministeriä edellään ulko-ovea kohti. Toisella kädellään hän piti pistoolia tämän takaraivoon suunnattuna. He pysähtyivät suljetun ulko-oven luo. Ronin sydän hakkasi haljetakseen ja Kovalenko huohotti entistä raskaammin. "Nopeasti..." Roni sanoi ja painoi pistoolia ministerin päätä vasten. Samalla hetkellä kun Roni tönäisi oven auki, kymmenien äänettömien digitaalikameroiden salamavalot alkoivat välkkyä kauempana sekoittuen poliisien valopatteristoon. Roni työnsi ministeriä edellään auton avonaista takaovea kohti. Ylikomisario Pajamo katsoi johtoautosta pihalle. Sieppaaja ja siepattu juoksivat kiinni toisissaan Sonya kohti. Äkkiä ministerin takaraivo katosi märäksi punaiseksi tussahdukseksi. Hänen ruumiinsa lyyhistyi valonheittimien loisteessa maahan kuin hidastetussa elokuvassa. Lukkari pysähtyi tyrmistyneenä seisomaan ja huusi: "Minä en ampunut! Te ammuitte hänet!" Hän piti pistooliaan ylös kohotettuna. "Laskekaa patruunat, minä en ampunut!" Mustiin luodinkestäviin haalareihin pukeutuneet raskaasti aseistautuneet poliisit ympäröivät sieppaajan hetkessä ja painoivat kovakouraisesti maahan. Paikalla päivystävä lääkäriryhmä juoksi ambulanssin luota ministerin viereen, mutta mitään ei ollut tehtävissä. Pajamo tuijotti epäuskoisena ministerin ruumista. Kukaan poliiseista ei ollut avannut tulta. Hän katsoi ympärilleen, mutta valaistun alueen ulkopuolella oli pimeää. "Etsikää ampuja. Piirittäkää alue." Aleksandr "Alex" Nevesov tunsi ranteessaan värähtelyä ja vilkaisi kellon kokoista näyttötaulua, johon oli saanut henkilökohtaisen viestin. Siinä oli vain kaksi sanaa - "VÄÄRÄ MIES" - ikään kuin hän ei olisi nähnyt katastrofia jo hetki sitten televisiosta. Alex kaatoi itselleen hotellihuoneen minibaarista viskipaukun ja olisi kaivannut savuketta, mutta hänen mukanaan tuomansa olivat loppuneet eikä Suomesta saanut lisää kuin pimeiltä markkinoilta. Hän huomasi vihaavansa koko tekopyhää maata, jossa poliitikot kerskailivat tupakattomalla valtiolla samaan aikaan kun kymmenvuotiaat lapset hortoilivat viikonloppuisin kaduilla pää pilvessä synteettisistä huumeista - olkoonkin että suuri osa niistä oli Alex Nevesovin itsensä maahantuomia. Televisio suolti Sipoon dramaattisia tapahtumia uudelleen ja uudelleen. Kotimainen ykkösuutinen oli syrjäyttänyt Venäjän ja Kiinan välien kiristymisen ja kuvat Los Angelesin maanjäristystuhojen raivaustöistä. Alex tuijotti kahta ulko-ovesta juoksevaa hahmoa, joista toinen lysähti maahan ja toinen jäi hämmästyneenä seisomaan. Alex otti pitkän kulauksen viskiä. Suomalaisen kiihkonationalistin huijaaminen Kovalenkon murhaajaksi oli tuntunut aluksi hyvältä ajatukselta - se ohjasi epäilyt tehokkaasti väärään suuntaan. Vaakakupissa oli ollut toisaalta harhauttaminen ja toisaalta Roni Lukkarin kokemattomuus. Nyt Kovalenko katui valintaansa; Lukkari oli ollut kokemattomampi kuin he olivat luulleet. Alex sammutti television ja keskittyi miettimään. Sergei oli odottanut Lukkaria tämän pakoreitin varrella hiljentääkseen ainoan linkin surmatyön ja heidän välillään. Kun tieto murhan muuttumisesta sieppaukseksi oli tullut, Sergei oli mennyt hoitamaan tehtävänsä. Siinä vaiheessa oli ollut tärkeämpää hiljentää murhaaja kuin ministeri, mutta Sergei oli epäonnistunut hämärässä ja vaikeissa olosuhteissa. Huomattuaan ampuneensa ministerin hänen olisi pitänyt kylmän rauhallisesti ottaa tähtäimeensä myös suomalainen. Toisaalta Alex oli tyytyväinen: alkuperäinen kohde oli hengiltä. Mutta riski poliisin pääsemisestä heidän jäljilleen Lukkarin kuulustelujen kautta oli ilmeinen. Ainoa varma ratkaisu oli hiljentää Roni Lukkari. Alexin hyppysissä oli useita korruptoituneita poliiseja, nyt he saisivat kerrankin tehdä jotain palkkansa eteen. Aikaa ei ollut hukattavana minuuttiakaan, viimeistään kuulustelukemikaalit panisivat Lukkarin laulamaan. Roni Lukkari istui kuulusteluhuoneessa keskusrikospoliisin ahtaaksi käyneessä ja antiikkisessa päämajassa Vantaan Jokiniemessä. Moderni lisärakennus oli valmistumassa vuoden sisällä. "Kuka apurisi on?" Pajamo kysyi. "Minulla ei ole apuria", Roni tiuskaisi tuskastuneesti kolmannen kerran. Huone oli pimeä lukuunottamatta kuulusteltavaan kohdistettua kirkasta valonheitintä. Hänen kalloonsa oli kiinnitetty kaksi elektrodia, joista lähti johto ikkunan takana olevaan tekniikkahuoneeseen. Kuulusteltavan fyysisen koskemattomuuden periaatteeseen kajoava valheenpaljastustekniikka oli otettu käyttöön vilkkaan keskustelun jälkeen, kun vanhan polven ihmisoikeusjuristit olivat joutuneet antamaan periksi poliisille ja poliitikoille terrorismin ja järjestäytyneen rikollisuuden kourissa kamppailevassa yhteiskunnassa. "Sama tulos", Pajamon langattomasta korvakuulokkeesta sanottiin. "Hän puhuu totta." Pajamo katsoi Roni Lukkaria antamatta valheenpaljastinta käyttävän teknikon hämmentävän viestin näkyä kasvoiltaan. Kuka siis oli ampunut ministerin? Mistä oli kysymys? Pajamo nousi pöytänsä takaa ja meni tekniikkahuoneeseen, jossa istui viisi miestä. "Mihin suuntaan etenemme?" hän kysyi ja otti hörpyn vesipullostaan. "Lukkarin tuttavapiiri koostuu suurimmaksi osaksi kiihkosuomalaisista nuorista miehistä, joista muutamilla on rikosrekisteri. Lähinnä väkivaltarikoksia siirtolaisia kohtaan. Kahta ollaan parhaillaan kuulustelemassa. Tässä on lista." Pajamo katsoi paperin läpi. Osa henkilöistä hänelle tuttuja. Hänen huomionsa kiinnittyi välittömästi listan alimpaan nimeen. Isto Ahava. Ahava ei alkuunkaan sopinut joukkoon. Hän oli kymmeniä konkursseja tehnyt liikemies, jota oli kuulusteltu yhteyksistä itämafiaan. Isto Ahava heräsi asteittain voimistuvaan lempimusiikkiinsa. Kello oli vasta seitsemän, mutta herätysaikaa ohjaavaan järjestelmään internetistä virtaavat liikennetiedot olivat aikaistaneet herätystä neljännestunnilla Länsiväylällä sattuneen onnettomuuden takia. Ahava sammutti musiikin väsyneenä ja hermostuneena valvottuaan lähes koko yön. Hän oli unohtanut poistaa kalenteristaan aamun tapaamisen, joten tuoremehulinko hurisi jo keittiössä ja lämmin leipä odotti leipäkoneessa. Hän yritti nukahtaa uudelleen mutta ei pystynyt, vaan kömpi kylpyhuoneeseen. Hän ajoi partansa peilin edessä, johon heijastuivat internetistä säätiedot ja aamun uutiset. Koko ajan hän pelkäsi puhelimen soivan tai ovikellon livertävän. Ulkona oli tuulinen ja pimeä syysaamu. Roni Lukkari istui lamaantuneena kuulusteluhuoneessa. Kuka oli ampunut Kovalenkon? Kuulustelija palasi huoneeseen ja istuutui pöydän taakse häntä vastapäätä. "Tapasit Isto Ahavan viime viikon keskiviikkona Matinkylän metroasemalla, josta menitte hänen kyydissään hänen veneelleen Haukilahteen. Mitä tuon tapaamisen aikana tapahtui?" Roni mietti hetken. Hän tiesi, että hänen oli turha yrittää valehdella valheenpaljastimen takia. "Sain häneltä aseen ja ohjeet." "Ja ennakkomaksun?" Roni nyökkäsi. "Paljonko?" "Satatuhatta euroa." "Paljonko vielä saat?" "Saman verran." "Tiedät varmaan, että Ahava on tehnyt kauppoja venäläisten kanssa." Ronin sisällä kirpaisi. "Venäläisten?" "Aika kaksinaamaista. Isänmaan ystävää näyttelevä mies asioi venäläismafian kanssa." "Valehtelet." "Saat nähdä jossain vaiheessa kuvia jos et usko." Roni tunsi raivon kasvavan sisällään. Osa 1 2 3 4 5