Ilkka Remes : Silta

Etusivu: Silta

	Pimeän uhrit Osa 1 2 3 4 5 OSA 5. Alex Nevesov puristi lujalla otteella mustahiuksisen miehen kättä loistoauton takaistuimella syrjäisessä paikassa Kruununhaassa. Ikkunoihin räiskähteli isoja hajanaisia sadepisroita. Molemmilla oli kallis tumma puku ja silkkipaita. Alex oli passittanut jopa kuljettajansa ulos, vaikka tämä oli ehdottoman luotettava. "Lähden illalla Moskovaan pariksi päiväksi", Alex sanoi. "Kaikki on siis... kunnossa?" "Melkein. Kunhan Lukkari on eliminoitu." "Hänhän on poliisin hallussa..." "Tilanne on hankala, mutta ei mahdoton", Alex sanoi. "Meillä on kontakteja poliisissa." "Olen kuullut huhuja." Alex ei vastannut mitään, mutta hänen huulilleen nousi vieno hymy. Viktor Nikitin, Venäläisen Kansanpuolueen puoluesihteeri ja Andrei Kovalenkon pahin poliittinen kilpailija oli täydellinen: tietämätön ja kuuliainen, muttei tyhmä. "Minun on mentävä", Nikitin sanoi. "Tapaan kohta pääministerin." Alex taputti häntä toverillisesti olalle. "Tarvitsetko jotain?" "Meidän on oltava varovaisia. Kaikki tietävät mihin ministerin palkka riittää ja mihin ei." "Kenenkään ei tarvitse tietää ministerin ulkomaisista tileistä." Nikitinin kasvoilla häivähti tyytyväinen hymy. "Kiitos, Alex Sergejevitsh", hän sanoi laskiessaan kätensä ovenkahvalle. "Kiitos itsellesi. Sinusta tulee hyvä ministeri. Parempi kuin Kovalenko oli." Nikitinin poistuttua Alex avasi Benefoninsa ja haki näytölle Ylen uutiskanavan. Hetken kuluttua pieneen kuvaruutuun ilmestyivät Nikitinin kasvot. "... surmatun kulttuurimimisterin tilalle valittu Viktor Nikitin on ensimmäistä kauttaan istuva Venäläisen Kansanpuolueen kansanedustaja ja pitkäaikainen puoluesihteeri..." Alex sammutti laitteen. Jokainen poliisin Roni Lukkaria kuulustelema minuutti oli liikaa, vaikka Isto Ahavan mukaan siitä ei olisi mitään vaaraa. Mutta pääasia oli toteutunut ja siihen Moskovassa oltaisiin tyytyväisiä: organisatzsijalla oli vihdoin oma mies Suomen hallituksessa. Uppiniskaisen ja täysin yhteistyökyvyttömän Kovalenkon tilalle oli saatu taipuisa, rationaalinen henkilö. Tämän salkku oli mitätön, mutta hän pääsisi käsiksi kaikkeen siihen tietoon, jota Brysselistä valtioneuvoston jäsenille virtasi. Roni Lukkari tuijotti litteää näyttöä, jossa näkyi suurennettu digitaaliotos kahdesta miehestä. Kuvat oli otettu kolme kuukautta sitten. Toinen oli Isto Ahava, toista hän ei tuntenut. "Kuka tuo on?" Roni kysyi. "En tiedä. Kutsumme häntä Borikseksi", Pajamo sanoi. "Boris meni heti Ahavan tavattuaan Espoosta keskustaan ja tapasi pomonsa. Kuva on suttuinen, mutta olemme varmoja miehen henkilöllisyydestä. Hän on Alex Nevesov." "Kuka hän on?" "Virallisesti liikemies. Epävirallisesti Tverin syndikaatin Suomen-päällikkö." Roni nielaisi. "Mikä sen on?" "Venäjän kolmanneksi vaikutusvaltaisin mafiajärjestö." Ronin sisällä tyrskysi järkyttynyt raivo. Hän oli tietämättään suostunut venäläisten palkkamurhaajaksi. "Ymmärrätkö oman tilanteesi?" Pajamo kysyi rauhallisesti, miltei ystävällisesti. Roni nyökkäsi ja kysyi nöyryytetyllä, vaisulla äänellä: "Miksi mafia halusi tappaa Kovalenkon?" "Kovalenko ei nähtävästi suostunut mafian käskyläiseksi. Meidän on saatava Ahava satimeen. Mitään konkreettisia todisteita häntä vastaan ei ole, sinun sanasi ei paina oikeudessa mitään. Minulla on ehdotus." Roni kuunteli tyrmistyneenä Pajamon ehdotuksen. "Latausjärjestelmä tarvitsee huoltoa seuraavan sadan kilometrin aikana", synteettinen ääni sanoi auton kaiuttimista. Puheen rytmi oli mekaanisen tasapaksu ja ilmeetön. "Yritin varata huoltoajan, mutta ainoa tarjolla oleva aika on keskiviikkona kello 14, jolloin kalenterissasi on kokous. Selvitänkö muiden huoltopisteiden tilanteen vai voitko siirtää kokousta?" "Siirrän kokouksen", Isto Ahava sanoi ohjauspyörän takaa. "Se ei ole tärkeä", hän jatkoi vaistomaisesti, ikään kuin auto tekisi tiedolla jotain. "Huolto varattu", kone ilmoitti ja vaikeni. Ahava ajoi iltahämärää Helsinginkatua etelän suuntaan. Töölönlahden rannassa oli massoittain reippaita eläkeläisiä iltakävelyllä värikkäät korvalappukuulokkeet korvillaan. Lahden takana kohosi mahtipontisesti valaistu EU:n kivipalatsi, jonka parkkitalon tieltä oli purettu rupsahtanut Finlandia-talo. Ahava ylitti Mannerheimintien Deutsche Bankin kulmasta ja jatkoi Runeberginkatua Töölön halki. Pankin näkeminen sai hänet huonolle tuulelle. Alex Nevesov oli kieltäytynyt maksamasta loppusuoritusta, koska Roni Lukkari oli epäonnistunut. Nuoria aasialaisia, afrikkalaisia ja venäläisiä kuhisevalla Mechelininkadulla Ahava joutui jarruttamaan, kun joku tönäisi pikaruokakioskin jonosta miehen hänen eteensä - piroshki ja teelasi lensivät melkein hänen lokasuojaansa. Auton automatiikka hidasti ruuhkaisessa Länsiväylän rampissa sen verran, että löytyi sopiva rako ja kiihdytti siihen oikealla nopeudella. Ahava jatkoi kiihdytystä ja pohti entistä hermostuneempana, ehtisikö Alex hoitaa Lukkarin pois päiviltä ennen kuin poliisi saisi kerättyä todisteita häntä vastaan. Oli lähes varmaa, että poliisi ilmestyisi kuulustelemaan myös Ahavaa. Syystuuli oli nostattanut vaahtopäitä hämärällä Seurasaarenselällä. Ahava ajoi lujaa. Valot loistivat toimistohotelliksi muutetun Nokian entisen pääkonttorin ikkunoista. Hänen vaimonsa oli ollut töissä Nokiassa ja saanut tuhansien muiden mukana potkut, kun yhtiö oli alkanut hävitä Yhdysvalloissa aivosairauksiin kuolleiden omaisten satojen miljardien dollareiden joukkokanteita. Nokian johdon vuosisadan vaihteessa tekemät laiminlyönnit olivat romahduttaneet yhtiön osakkeiden arvon. Muilla alan suurilla valmistajilla oli ollut samoja ongelmia, mutta mikään niistä ei ollut jättäytynyt niin selkeästi yhden toimialan varaan. Vaikka säteilyongelma oli teknisesti korjattu, oli skandaali tuhonnut Nokian imagon terveystietoisilla markkinoilla ja murto-osaansa kutistunut yhtiö oli joutunut keskittymään kehitysmaiden markkinoihin. Kojetaulun näyttöpaneeliin ilmestyi huomaamaton teksti, joka kertoi auton ilmoittavan kotiin olevansa tulossa sitä kohti. Toinen teksti kertoi espressokeittimen ja muiden järjestelmään syötettyjen laitteiden aloittaneen kotona toimintansa. Portti avautui äänettömästi kymmenkunta vuotta vanhan edustustalon pihalle, jossa oli valaistuja pienoisveistoksia, tenniskenttä ja uima-allas; meri oli 400 metrin päässä, mutta se oli uimakelvoton. Ahava janosi ympärilleen kauniita esineitä ja luksusta. Hän oli elänyt lapsuutensa laman kourissa; suurten ikäluokkien tullessa eläkeikään vuoden 2010 tienoilla myös hänen lapsuudenkodissaan oli jouduttu ahtaalle. Verot olivat koventuneet ja koulutettujen ihmisten massamuutto ulkomaille oli saanut pelottavat mittasuhteet. Jäljelle jääneiden elintaso oli romahtanut ja samoihin aikoihin jyrkentynyt Nokian syöksykierre oli ajanut Suomen historiansa pahimpaan talouskriisiin. Isto nousi autostaan ja käveli kivettyä polkua pitkin suureellista taloa kohti. Hän oli perustanut ensimmäisen firmansa 20-vuotiaana keskellä syvintä lamaa. Yhteiskunnalla ei ollut varaa maksaa vanhusten hoitoa, vaan he olivat kotonaan tai lastensa luona. Samaan aikaan päivähoitoa oli jouduttu karsimaan rajusti ja työikäiset suomalaiset olivat joutuneet huoltamaan sekä lapsensa että vanhempansa. Isto oli perustanut halvalla siirtolaistyövoimalla hoitopalveluja tarjonneen yrityksen, mutta joutunut verottajan kanssa kahnaukseen maksamattomien sosiaalikulujen ja eläkkeiden takia. Seuraavaksi hän oli siirtynyt rakennusalalle ja tavannut nuoren venäläisen, joka oli järjestänyt hänelle halpaa lainaa. Ahava oli ymmärtänyt luotot rahanpesuksi, mutta ummistanut silmänsä. Myös rakennusyritys oli mennyt konkurssiin, mutta suhde venäläisiin oli säilynyt ja syventynyt senkin jälkeen, kun lama oli nujertunut ja suurten ikäluokkien hautaaminen oli pelastanut kansantalouden veroihin tukehtumiselta. Äkkiä Ahava pysähtyi. Joku oli huutanut hänen nimeään. "Isto..." pihapensaista kuului. Äänestä ei voinut erehtyä. Se oli Roni Lukkari. Roni seisoi varjossa. Hän näki jännityksen hehkuvan Ahavan kasvoilta pihalamppujen himmeässä hehkussa tämän lähestyessä. "Mitä sinä täällä teet?" Ahava sihahti. "Pakenin. Tulin hakemaan palkkioni." "Minkä palkkion?" "Palkkasit minut tappamaan Kovalenkon", Roni jatkoi kärsivällisesti ja kuuluvalla äänellä. "Nyt on palkkion vuoro." "Turpa kiinni." Ahava veti povestaan pienikokoisen pistoolin, mutta samalla hetkellä Ronin takaa pimeydestä astui esiin nuori rokonarpinen mies pitäen asettaan Ahavaan suunnattuna. Mikään kangaspusakkaisessa miehessä ei paljastanut häntä siviilipukuiseksi poliisiksi. Pienen matkan päähän kadunvarteen pysäköidyssä jakeluliikkeen pakettiautossa kolme siviilipukuista rikospoliisia kuulivat Ahavan äänen kaiuttimesta: "Turpa kiinni..." Sen jälkeen yhteys katkesi. "Mitä nyt?" ylikomisario Pajamo sanoi. "En tiedä. Tekninen häiriö." Teknikko kosketti muutamia näyttötaulun hipaisukuvakkeita. "Signaali katosi. Mitä me teemme?" Juuri kun Pajamo oli antamassa radiokomennon kadulla ja tontin ulkopuolella oleville rynnäkkömieheille, toinen kaiutin heräsi eloon: "Kakkonen Keskukselle", kuiskaava ääni sanoi. "Ei ongelmia. Toistan. Ei ongelmia." "Selvä. Edetkää suunnitelman mukaan", Pajamo sanoi kaulusmikrofoniinsa. Kangaspusakkainen siviilipoliisi osoitti Ahavaa aseellaan ja sanoi: "Laita pistooli samaan paikkaan mistä otit sen ja kävele taloon." Ahava toimi käskyn mukaan. Roni seurasi häntä voitonriemuisena pääovesta sisään. Minä joudun vankilaan, mutta niin joutuu Ahavakin. Talo oli tyhjä, kuten sitä tarkkailleet poliisit olivat todenneet. Miehet kävelivät olohuoneeseen, jonka ikkunoihin automatiikka oli vetänyt pimeän tultua verhot. Espressokeitin korahteli keittiössä. "Roni teki osuutensa", kangaspusakkainen sanoi. "Anna hänelle rahat." "Kuka saatana sinä olet? Miksi hänelle pitäisi maksaa? Hän ei saanut Kovalenkoa hengiltä." "Ota aseesi esiin ja ammu Roni Lukkari", kangaspusakkainen sanoi äkkiä ja nosti aseensa Ahavan ohimolle. Roni tuijotti siviilipoliisia tyrmistyneenä. "Mitä helvettiä..." Ahava sopersi. "Nopeasti", pusakkamies sihahti. "Anna mennä." Roni katsoi hätäisesti ympärilleen. Ahavan käsi tärisi, mutta hän puristi liipasinta. Kuului vaimea sihahdus ja Roni lysähti lattialle. Kangaspusakkainen astui muutaman metrin päähän Ahavasta ja sanoi: "Ammu minut." "Mitä -" "Nopeasti. Anna tulla." Pusakkamies uhkasi Ahavaa aseellaan ja osoitti toisella kädellä rintaansa. Ahavan typertyneillä kasvoilla kiilteli hiki. "Tämä on -" "Ammu. Tai minä ammun sinut." Ahava siristi silmiään ja veti liipasimesta. Luoti iskeytyi äänettömästi rintakehän peittämään pusakkaan. Kankaaseen tuli reikä ja ihoon mustelma, kun sitä suojaavan luodinkestävän haalarin synteettinen kudos imi luodin liike-energian muutaman millimetrin matkalla. Pusakkamies horjahti taaksepäin tuskasta irvistäen. Hetkeäkään epäröimättä hän tähtäsi Ahavaa ja ampui tämän. Ahavan ruumis retkahti lattialle. Siviilipoliisi veti henkeä ja kiskaisi hihansa ylemmäs. Hän tarkisti, että radion rannepainikkeesta irronnut johto roikkui luontevasti hihan sisällä. Hän oli irrottanut sen pihalla saadakseen yhteyden Pajamoon katkeamaan. Hän hoiperteli ulko-ovea kohti. Kipu sykki rintakehässä luodinkestävän haalarin alla. Hän tiesi ottaneensa elämänsä suurimman riskin, mutta myös palkkio tulisi olemaan suurin mahdollinen: hiljainen eroaminen poliisista sopivan ajan kuluttua, muutto ulkomaille ja uusi elämä yltäkylläisyydessä vailla rahahuolia. Sen tavoitteen takia hän oli alkanut ottaa lahjuksia - ja sen tavoitteen hän tiesi nyt saavuttaneensa yhdellä rysäyksellä. Hänen olonsa oli yhtä aikaa helpottunut ja järkyttynyt hänen iskiessään silmää ulkoeteisessä odottavalle siviilipukuiselle kollegalleen. Tämän saamalla palkkiolla ei jäätäisi eläkkeelle, mutta eipä ollut hänen ottamansa riskikään suuri. Molemmat poliisit astuivat pihalle, jonne ryntäsi heidän aseistautuneita kollegoitaan. Pajamo pysähtyi alaisensa eteen tuijottaen luodinreikää hänen pusakassaan. "Voi helvetti", Pajamo sanoi. "Se oli täpärällä." "Hänellä oli pistooli piilossa. Kaikki kävi hetkessä, en ehtinyt mitään..." "Älä syytä itseäsi. Kiitä Luojaa siitä että olet hengissä." LOPPU (Teksti on julkaistu aiemmin Suomen Kuvalehden Millenium-numerossa) Osa 1 2 3 4 5