 |
  Tarinan anatomia - käytännön ohjeita kirjoittajille
Alkusanat.
Tässä kirjoitussarjassa jaan kokemuksiani tarinoiden luomisesta niille lukijoille, joita kiinnostaa kirjoittaminen.
On monia tapoja kertoa tarina. Lähestymistapa riippuu muun muassa siitä, mikä on tarinan tavoite. Minulla se on mahdollisimman syvän elämyksen tarjoaminen lukijalle. Tarinan on kuljetettava lukija niin elävästi väkevien kokemusten läpi, että hän tuntee olleensa niissä itse mukana. Kielen tehtävänä on välittää tapahtumat lukijalle tehokkaasti ja selkeästi.
Perinteiseisessä dramaattisessa kerronnassa päähenkilö kohtaa ongelman, josta kehittyy kriisi. Se syvenee kohti huippukohtaa, joka laukaisee kriisin tyydyttävällä tavalla. Ernest Hemingwayn, Charles Dickensin, John Le Carren ja Gustave Flaubertin kirjat on rakennettu tällä tavoin, samoin John Grishamin, Ken Follettin, Stephen Kingin ja Michael Crichtonin.
Tämä on jo Aristoteleen ja ikivanhojen kansantarinoiden ajoilta periytynyt tapa saada kuulija reagoimaan. Siinä on universaalia voimaa, joka kulttuurista ja aikakaudesta riippumatta tehoaa meihin. Mutta se ei tietenkään ole ainoa oikea tarinankerronnan muoto. Esimerkiksi matkakertomuksen ja esseen muotoja sekoittavat WG Sebaldin romaanit ovat rakenteeltaan aivan omanlaisiaan, mutta pääsevät samaan tavoitteeseen.
Annan kirjoitustyöhöni perustuvia ohjeita enkä pyri laajentamaan näkökulmaa oman kokemuspiirini ulkopuolelle. En rakenna teorioita enkä noudata niitä, vaan tarkastelen kirjoittamista käytännön tasolla. Käsittelen muun muassa tarinan muotoa, kohtauksia, juonipisteitä, rytmiä, lukijan juurruttamista, jännityksen luomista, henkilöintiä, kirjoittamisen ja juonenrakentamisen apuvälineitä sekä kustantajan löytämiseen liittyviä seikkoja.
Kirjoittajille on julkaistu valtava määrä opaskirjoja, joissa pyritään antamaan sääntöjä. Jokainen ymmärtää, että "säännöt" on tässä yhteydessä tulkittava vapaalla kädellä - ne on suorastaan tarkoitettu rikottaviksi. Niin olen itsekin tarinoita luodessani tehnyt, ja niin toivon tämän sarjan lukijoidenkin tekevän. Mutta on joitain asioita, joissa ei kannata lyödä päätä seinään, sillä siitä kärsii yleensä vain kirjoittaja itse.
|  |