Tässä kymmenosaisessa sarjassa esitellään Ilkka Remeksen tarinoiden matka ideasta kirjaksi lukijan käteen. Hän kommentoi prosessin eri vaiheita kirjailijan näkökulmasta.

OSA 1: IDEA

Tarina syntyy ajatuksesta, joka voi liittyä tapahtumaan, paikkaan, henkilöön tai lähes mihin tahansa. Kipinän voi antaa pieni uutinen lehdessä, kiinnostava ihmiskohtalo tai jokin kiehtova miljöö. Mitättömänkin tuntuinen asia tai tunnelma voi antaa halun kirjoittaa kokonainen kohtaus, jonka ympärille syntyy lisää kohtauksia ja niin edelleen.

Mielessäni oli pitkään tunnelmakuva miehestä, joka odottaa hämärässä syysillassa Moskovan laitamilla mustien autojen saattuetta. Kirjoitin tapahtumasta pienen kohtauksen, joka ei toistaiseksi ole päätynyt yhteenkään kirjoistani, mutta se oli sysäämässä liikkeelle Pääkallokehrääjän perustarinaa.

Yksittäinen kohtaus tai jokin sinänsä kiinnostava episodi ei kuitenkaan riitä. Tarvitaan idea. Se on kriittisen tärkeä - ei pelkästään lopputuloksen laadun kannalta, vaan siksi että kirjan saa valmiiksi. Toimiva idea suorastaan pakottaa kirjoittamaan enkä voisi kuvitella jaksavani tehdä valmiiksi kirjaa, johon innostus ei säily koko pitkän prosessin ajan.

Tutkailen toimivankin tuntuista ideaa pitkään. Mietin vaihtoehtoisia käsittelytapoja, erilaisia päähenkilövaihtoehtoja sekä ennen kaikkea sitä, saako ideasta todellakin syntymään kirjoittamisen ja lukemisen arvoisen tarinan. Jotkut ideat kantavat loistavasti jonkin matkaa, mutta niistä ei saa kirjaa.

Esimerkiksi kesädekkarina sanomalehtiin kirjoittamani Paholaisen tytär hoitaa hyvin asiansa jatkokertomuksena, mutta ei olisi kantanut neljäsataasivuiseksi kirjaksi. Ensimmäinen tarinani oli puolestaan niin laaja, että olen käyttänyt sen elementtejä jo kahdessa kirjassani - Pääkallokehrääjässä ja Ruttokelloissa.

Kymmenien hylättyjen ideoiden joukosta siilautuu yleensä muutama, jotka pyörivät mielessäni toteuttamiskelpoisina. Sen jälkeen kun olen varmistunut siitä, että idea kantaa kirjaksi saakka, kerron sen jollekin lyhyenä tarinana. Kuulijan katse paljastaa välittömästi, onko tarinassa ainesta.

Tässä vaiheessa voi käydä niin, että tarina karsiutuu. Mutta toisin päin ei koskaan vaikka kuulija syttyisi kuinka paljon tarinasta, mutta minä en, täytyy hanke unohtaa. Ilman aitoa kipinää 450-sivuisen kirjan tekeminen on sula mahdottomuus, ainakin minulle. En usko juuri kenenkään voivan valita aihettaan laskelmoidusti, ilman omaa innostusta - veikkaan että 100 000 näppäimenlyönnin jälkeen työ alkaa kangerrella ja viimeistään 200 000 lyönnin jälkeen tulee seinä vastaan. Ja sen jälkeen tarvittaisiin vielä puolisen miljoonaa lyöntiä...

Idean pallottelu tässä vaiheessa lukijalla - tai pikemminkin kuulijalla - antaa jonkinlaista osviittaa, mutta ei sen enempää. Jos tarinoiden testaaminen kaupallisessa mielessä olisi mahdollista, ei Disney tai Random House tuottaisi yhtäkään tappiolle jäävää elokuvaa tai kirjaa. On siis syytä valita aihe johon itse uskoo ja luottaa siihen, että muilla on edes osapuilleen samanlainen maku.

Mitä pienempään tilaan saan mahtumaan tarinan ytimen, sitä luottavaisemmin siihen suhtaudun. Esimerkiksi Pääkallokehrääjän idea on yksinkertainen: Entä jos Neuvostoliitto olisi miehittänyt sodan päätteeksi Suomen - ja vuonna 1986 ryhmä kansallismielisiä suomalaisia päättäisi kiristää vapauden takaisin?

Seuraava vaihe on tutkimustyön tekeminen, joka on yksi miellyttävimmistä työvaiheista. Silloin saa olla tekemisissä ihmisten kanssa ja tutkia mitä kummallisimpia asioita, kommelluksiltakaan välttymättä. Tutkimustyöstä tarkemmin seuraavassa jaksossa.