Kolumni: Nimessä ja Veressä, Pimeän pyöveliEri kirjani ovat syntyneet hyvin erilaisissa olosuhteissa. Jotkut tarinat ovat kasvaneet kirjaksi helpommin ja jotkut vaikeammin. ”Hiroshiman portin” kirjoittaminen viime vuonna oli yksi hankalimmista työprosesseista. ”Nimessä ja veressä” sen sijaan on varmaan kaikista kirjoistani - ehkä ensimmäistä eli Pääkallokehrääjää lukuun ottamatta - juohevimmin ja sujuvimmin syntynyt.
En tiedä mistä se johtuu. Ehkä siitä, että tarinan ydin oli selkeä ja kulki eteenpäin hyvin vahvana. Missään vaiheessa ei tullut epävarmuutta siitä, mihin suuntaan juonta pitäisi suunnata. Henkilöt toimivat itsenäisesti, keskenään vuorovaikutuksessa.
Yksi syy saattoi olla se, että mukana oli Ruttokelloista tuttu rikoskomisario Johanna Vahtera, johon jo aikoinani halusin palata uudelleen. Johannan mukana sain työhöni jotain Ruttokellojen kipinästä, vaikka tarinat ovatkin erilaisia. Johanna ei tälläkään kertaa ole varsinainen keskushenkilö, vaan mukana on monia muitakin leimallisesti suomalaisia ihmisiä, ja miljöökin on suurelta osin hyvin suomalainen.
Missään päin Suomea ei kuitenkaan enää eletä eristyksissä muusta maailmasta, joten tarinan laventaminen ja kasvattaminen tapahtui luontevasti. Libanonilainen ravintoloitsija Pudasjärvellä ja brittituristit moottorikelkkasafarilla antoivat tarinalle kasvupaikkoja ja jakautumispisteitä.
Enemmän tarinan taustoista löytyy
täältä, mutta suosittelen taustakommentteihin tutustumista vasta kirjan lukemisen jälkeen.
Myös Antti Korpi esiintyy tarinassa, mutta vain sivuosassa. Sen sijaan Aaro Korpi tuntui suorastaan hakeutuvan vielä uuteen seikkailuun. ”Pimeän pyövelissä” Aaro alkaa ansaita rahaa hiukan kyseenalaisin keinoin, ja päätyy ahneuksissaan yhä syvempään suohon.
Sijoitin myös ”Pimeän pyövelin” tapahtumat Suomeen, muun muassa heinäkuiseen Porvooseen. Aaro ja Niko saavat vastaansa kansainvälisen rikollisliigan, joka on hankkinut jatkojalostettavaksi huume-erän Etelä-Afrikasta. Siellä rotusortohallinto teki aikoinaan oikeastikin huumekokeiluja mm. joukkojenhallintaa varten.
Lue lisää.
Lisää ”Pimeän pyövelin” taustoista löytyy myös
täältä.